tiistai 29. lokakuuta 2013

Mitäs meille..



(Sateinen) viikonloppu meni ja hurahti silmissä ohitse. Ja nyt eletään jo tiistaita, jes olen kartalla. Perjantaina kävimme Nean kanssa syömässä Lahden Santa Fe - ravintolassa. Me otettiin molemmat burgerit, naminam! Ajeltiin rinkiä autolla ympäri keskustaa, eikä oikeasti mitenkään tarkoituksella... Me oltiin nimittäin varattu pöytä seitsemäksi ja arvatkaa muistinko minä (joka toimi kuskina), että tori on aivan myllätty, eikä parkkipaikka löydykkään taikasauvaa heilauttamalla... Tyylikkäästi myöhässä, saimme kuitenkin pitää varaamamme pöydän. ;) Oli kiva ilta! Sain Nealta synttärilahjaksi aivan mahtavan neulontakirjan sekä Novitan minikeriä!! <3


Lauantaina tosiaan vietin 21-vuotissynttäreitäni, ei niitä kyllä oikeasti edes mitenkään sen kummemmin vietetty. Olimme sopineet jo aikoja sitten, että Lauri menee yökylään mun vanhemmille la-su väliseksi yöksi. Vietimme siis Teemun kanssa aikaa aivan kaksin, ensimmäistä kertaa ikinä Lauri oli poissa yön yli ilman mitään oikeaa syytä. Pähkäiltiin pitkään, että mitä tehtäisiin/syötäisiin. Suunnattiin Lahteen ja oltaisiin haluttu Mamma Mariaan pastalle... Ei toivoakaan sisäänpääsystä, koko illan pöydät täyteen varattu. Me mentiin sitten Santa Fe:n... Samat tarjoilijat kuin edellisenä iltana tietenkin. Otin kanatortillan (koska pidän hyvin tähdellisenä kertoa tämän). Ostettiin Teemun kanssa herkkuja, vuokrattiin leffa ja juotiin muutama mieto. Mentiin jo yhdentoista maita nukkumaan kun alkoi ramaseen. Yöllä taisin kerran ihmetellä itkuhälyttimien toimimattomuutta (eli sitä miksei meidän huoneen laitteen valo pala), kunnes muistin tilanteen ja jatkoin tutimista. Mä en edes kehtaa kertoa mitä me seuraavana päivän syötiin.. :'D Olin onnesta soikeana kun sain taas Laurin kotiin, ehti tulla jo aika kova ikävä. 





Sain Teemulta kaiken hemmottelun lisäksi lahjaksi Mymmeli - muumimukin ja sukkapaketin. Sovittiin jo aikaisemmin, ettei ostettaisi toisillemme MITÄÄN lahjoja nyt synttäreillä vaan että säästetään potit joululle tämän hetkisen tiukemman taloudellisen tilanteen takia, mutta eihän se osannut olla ostamatta. Kyllä mäkin olen jo kaavaillut pientä lahjaa Teemulle (12.11. synttärit), tuntuisi hölmöltä ettei olisi mitään. Laurin kummisedältä Tomilta sain lahjaksi uuden Muutto - sarjan muumimukin sekä kulhon, ihanaa! Ja sitten sain Teemun äidiltä sen tuotannosta poistuvan mustavalkoisen Seikkailu - sarjan muumimukin, jota olinkin toivonut kysyttäessä. Omilta vanhemmiltani sain Muurlan Pikku-Myy - lampun, jonka sijoitimme keittiöön. Muumimukeja meille on nyt kertynyt tässä melkein neljän yhteisen vuoden aikana 21 kappaletta. En suoranaisesti niitä keräile, mutta onhan ne nyt aivan ihania ja haalin niitä silloin tällöin. Kulhoja meillä on nyt yhdeksän. Seuraavana pitäisi ostaa talven sesonkimuki sekä lautanen. 


Eilen neuvolan jälkeen  Iida ja Pihla kävivät taas kylässä. On aina niin kiva katsella lasten menemistä, kun ikäeroa heillä on vajaa viikko. Musta on muutenkin niiin ihana kun asutaan samassa pitäjässä, niin seuraa löytyy läheltä. Voi tasaisin väliajoin juoruta ja tyhjätä päätä toisen kanssa! :)

Muita muumimukeihin hurahtaneita?

2 kommenttia:

  1. Oon kateellinen tosta Tomin lahjasta ;) Höh, munkin on pitänyt tehdä muumimuki-postaus, ehkä mäkin saan joskus aikaseks :) Uudet muumit ei oo pahemmin mua sytyttänyt mutta toi muutto-muumi on hieno :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi Muutto - sarja on mun mielestä ehkä tähän menneesä kaikkein kivoin. Siis tietty noi perushahmosetkin on, mut noista "sesongeista". Haluun siihen sen kannun ja rasiankin!

      Poista