tiistai 29. lokakuuta 2013

Kahdeksankuisen lääkärineuvola


Lauri 8kk!
Meidän minimies on kasvanut hienosti! 
Tässä tulevat eiliset tuoreet mittaset, suluissa mitat parin kuun takaa puolen vuoden iästä:  

Paino:  8680g (7650g)
Pituus: 73cm (68,6cm)
Päänympärys: 45cm (43,5)

Meidän lääkärillä on juuri niin lääkärimäisen epäselvä käsiala, etten jaksa alkaa tulkitsemaan ja kopioimaan sitä tähän sanantarkkaan. Luulin etukäteen, että tällä käynnillä Laurin meininkiä (motoriikkaa ym.) katsottaisiin itse teossa, mutta ei. Lauri istui aluksi isin sylissä ja lääkäri katsoi silmät, korvat ja suun, sekä kuunteli sydäntä. Tähän väliin voinkin kertoa, että aikaisemmin kuulunut sydämen sivuääni ei enää kuulunut. Sitten lääkäri antoi Laurille puupalikan pyöriteltäväksi ja sen jälkeen katsottiin sormien hienomotoriikkaa pienen puuhelmen avulla. Hienosti meni molemmat. Lauri ei edes vierastanut pahemmin, hieman ujostutti, mutta ei itkenyt. Lopuksi lääkäri otti Laurin pöydälle käsittelyyn, katsoi siis suojeluheijasteet ja pyöritteli lonkat. Kaikki oli niiltä osin täysin kunnossa. Saimme reseptille perusrasvaa sekä kortisonivoidetta, sillä nyt syksyn mittaa Laurin atooppinen iho on ärhäköitynyt. Selkä on aivan kuiva ja kauttaaltaan täynnä punaisia läiskiä, käsien taipeissakin on punakkuutta. Vaippaihottumalta ollaan säästytty tähän mennessä vielä kokonaan (kop kop!). Seuraava neuvolakäynti onkin sitten vasta vuoden iässä kera rokotusten, joista ainakin yksi osa jätetään ottamatta, siihen palataan sitten ajallaan. 

PS. Ylähampaat ovat tulossa, saas nähdä koska puhkeaa virallisesti!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti