Ahdistus

Minä hölmö lähdin seikkailemaan blogien ihmeelliseen maailmaan ja lopulta päädyin selailemaan erilaisia mielenterveysongelmista kärsivien blogeja. Masennusta, syömishäiriöitä, pakkomielteitä, neurooseja, itsetuhoisia ajatuksia... Mä oon jotenkin nyt niin kamalan ahdistunut kaikista niistä luuranko- ja viiltelykuvista, ja niistä synkkyyttä täynnä olevista teksteistä. Toivottavasti eivät tule uniin. Karu totuus on se, että ne ovat olemassa olevia asioita, siitä ei pääse mihinkään. Sääli ja myötätunto näitä ihmisiä kohtaan on suuri. Toivottavasti he saavat apua ja parantuvat. Toivottavasti heillä on edes pieni toivon pilkahdus. Mua ahdistaa heidän puolestaan. Eräs nuori nainen on juuri joutunut sairaalaan yrittäessään tehdä itsemurhan, toisella oli postaus itsemurhasuunnitelmista, eräs pohtii laihdutusstrategiaa tavoitepainonaan painaa 35 kiloa, yhdellä oli viimeisimmässä päivityksessä kuvat verisistä ranteista.... Oon ihan sanaton. Ne kuvat, tekstit, kaikki. Satoja seuraajia jotka ihannoivat toinen toisiaan.  On ihan sellainen tunne että jotain täytyisi tehdä heidän hyväkseen. Miksi maailmassa on kaikkea kamalaa ja ihmismieli voi tehdä tepposet? Itse olen niin kiitollinen siitä että oma mielenterveyteni on ollut aina suhteellisen tasapainoinen. Ja toivottavasti pysyykin sellaisena. Toivon paljon voimia sitä tarvitseville.

Ei mulla muuta.

Reppureissaaja

Laurin syntymän jälkeen meillä on ollut tapana käyttää koirat ulkona juuri ennen Teemun töihinlähtöä. Ja yleensä Teemu on käyttänyt ne sitten kun tulee kotiin. Joskus poikkeustilanteissa ja mahdollisuuksien mukaan olen ulkoiluttanut niitä jonkun hoitaessa Lauria sillä välin. Tällä viikolla Teemulla on ollut iltavuoroja, ja pitkien päivien takia olen hoitanut ulkoilutukset Teemun ollessa töissä. Esimerkiksi eilen pyysin äitiäni tulemaan töiden jälkeen hetkeksi meille ulkoilutuksen ajaksi. Tänään hän ei päässyt tulemaan, joten kaivoin Teemun veljen perheen meille antaman Manduca-kantorepun esille ja ulkoilutin koirat näppärästi Lauri mukanani. Pari kertaa olen kokeillu vaunut+koirat-yhdistelmää, mutta ei toimi meillä. Lauri viihtyy kantorepussa todella hyvin. Oikein kaduttaa kun on ollut tuo niin vähällä käytöllä. Aion tästä lähin käyttää koirat useammin Lauri kantorepussa mukanani! Tällä kertaa emme kävelleet kauas, sillä tuo pitkähihainen oli mulle aivan liikaa tuolla auringonpaisteessa!

Mun mielestä Manduca on todella hyvä ja ergonominen kantoreppu, ainakin verrattuna perus rintareppuihin. Yhden pidemmän kävelymatkan olen kävellyt Laurin ollessa muistaakseni Emman perus rintarepussa (semmoinen missä lapsi lähinnä roikkuu aikuisen hartioiden varassa) ja se oli yhtä tuskaa, alkumatka meni ihan hyvin, mutta loppumatkalla kaikki paikat huusivat hoosiannaa ja kävely vaikeutui. Lisäksi kokoajan jouduin kannattelemaan Lauria käsilläni, koska reppu ei tuntunut istuvan ollenkaan. Laurin ollessa Manducassa paino tosissaan jakaantuu tasaisesti, eikä mikään paikka rasitu. Olkaimet ja rihvelit ovat pehmustettuja. Vilkaisin huvikseni nettimarkkinoiden kantoreppuvalikoimaa, ja huomasin usealla eri merkillä olevan samantyyppinen lantiovyöllä ja muilla rihveleillä varustettu kantoreppu valikoimissaan. Silmiin pistivät merkit Manduca, Tula, BabyBjörn ja Stokke. Silmiin pistivät myös huikeat hintaerot. BabyBjörn ja Stokke pulittavat kantorepuistaan melkein parisataa euroa, kun taas Manducan ja Tulan hinta on melkolailla sama, mutta jää alle 150 euron. Haluaisin ehdottomasti hommata myös Tulan toiseksi kantorepuksi sitten viimeistään seuraavalle lapselle. Mulla ei ole käyttökokemusta Tulasta, mutta olen lukenut muiden kokemuksia, ja monet ovat kehuneet sitä jopa Manducaa paremmaksi. Googlettaessani käyttökokemuksia mielipiteet jakautuvat lopulta aikalailla tasan. Molemmissa on omat "höysteensä". Manducassa on integroitu vauvatuki ja repun "kokoa" voi säätää. Tulaan saa lisävarusteena vauvatuen. Plussaa Tulassa ehdottomasti ovat aivan ihanat kuosivaihtoehdot, olen aivan rakastunut niihin! Ja lantiovyössä oleva taskukin olisi kätevä, harmi kun Manducassa ei ole. Nyt jos joku molempia kokeillut tätä lukee, niin jaa toki mielipiteesi ja käyttökokemuksesi!

.

.

Kantoreppu on kyllä meillä ollut ihan hyödyllinen kapistus. Vauvan saa pidettyä samaan aikaan aivan lähellä "äidin tai isin turvassa" ja kädet saa vapaaksi. Meillä Lauri rauhoittui pienenä tosi hyvin Manducassa ollessaan ja lähes poikkeuksetta myös nukahti. Itseäni tosin vähän arveluttaa liiallisessa käytössä pienen vauvan kohdalla selkään kohdistuva rasitus, tosin tuoteseloste lupaa ilmeisesti turvallisen ja luonnollisen asennon myös pienelle vauvalle. Meillä reppu ei kauhean kovassa käytössä ole ollut, mutta nyt kun Lauri on isompi, kiinnostus sen käyttöön kasvoi taas. Laurin ollessa pieni haaveilin myös kantoliinan ostamisesta, mutta sekin vain sitten jäi.

Lauri isin kanssa Huhtikuussa noin parikuisena

Tämä päihittää Niksi-Pirkan neuvot

Kun joskus murhe painaa, se painaa, se painaa,

 voit silloin multaa kaivaa ja huolet hukuttaa!

Heränneet

<3

Tältä me näytimme Laurin kanssa herättyämme. Isi oli juuri hakenut Laurin omasta huoneestaan. Äitiä taisi _hieman_ vielä väsyttää.. Tältä mä oikeasti näytän aamuisin. 

Kun vaihdetaan farkut verkkarihousuun

Huhhei kotona taas. Viikonloppu tuli siis vietettyä Pohjois-Karjalassa. Olimme majoittuneena tällä kertaa Joensuun Lehmossa sijaitsevassa Hotelli Juliessa. Todella kaunis rakennus ulkoisesti, ja varmasti parhaina aikoinaan ollut hyvinkin elinvoimainen! Mutta en oikeastaan pitänyt hotellista. Henkilökunta oli ystävällistä ja asiallista, mutta muilta osin hotelli oli melkoisen rähjäinen. Rakennus on vanha ja sisäilma haisee ja on kostea, kenties homeessa alimmasta kerroksesta?  Huoneessa pauhasi kyllä ilmastointi. Vessakylppäri haisi aivan kammottavan ällöttävän hirvittävältä. Hampaidenpesusta ja tarpeillakäymisestä selvisi suihkuttamalla Bruno Banania joka puolelle. Laurille oli varattu henkilökunnan omien sanojen mukaan "matkasänky" eli käytännössä 30-luvulta lähtöisin oleva pinnasänky. Pohja oli ajalleen tyypillisesti kovera. Sänky natisi ja keikkui hurjasti jaloillaan, joten nalkitin sen nojatuolilla seinään kiinni. Kaikesta tästä huolimatta kaikki me nukuttiin siellä tosi hyvin! Sängyt olivat kyllä hyvät. Aamupala oli perus hotelliaamiainen eikä siinäkään ollut moitittavaa, mutta syöttötuoleja ei löytynyt kuin varaston perältä yksi pinnasängyn kanssa samalta aikakaudelta kotoisin oleva, josta puuttui haarapala kokonaan, joten Lauri ei olisi siinä kunnolla pysynyt. Tämä on todella outoa, että syöttötuoleja ei enempää ollut, sillä näin siellä useita perheiä pienien lapsien kanssa! Onneksi oli matkarattaat, ja Lauri sai niissä istua aamupalan ajan. Otin tooooooooosi vähän kuvia, ei ollut jotenkin mitään inspiraatiota kuvailla.

Ostin muuten nettikirpparilta Laurille tuon ihanan raidallisen Lindexin örkkipyllyjumppiksen koossa 80! On siis todella naftia mallia tuo, sillä vaikka se onkin muilta osin reilu (pitkähköt lahkeet ja hihoja joutuu käärimään), niin olka-haaraväli on melkein sopiva! Alemmassa kuvassa Laurilla on samanlainen jumppis Eetulta lainassa koossa 62. Ja ikäähän Laurilla oli tuolloin ihan pikkuisen päälle 2 kuukautta! <3 

Kuten kuvasta näkyy, Lauri oli aivan onnensa kukkuloilla kun perjantaina hotellille saavuttuamme se pääsi tuonne pinnikseen kellimään. KILJUMISTA, NAURUA, RIEMUA, SÄTKIMISTÄ.... siis ette usko. Olisi pitänyt kuvata se. Ja sama toistui eilenkin illalla kun pitkän päivän jälkeen mentiin takaisin hotellille. Lauri oli oikea enkeli koko matkan ajan, todella helppoa oli kuten arvelinkin. 

Me pysähdyttiin eilen illalla matkalla hotellille Kuoringan uimarannalle. Kuorinka-järvi on puhtain järvi, jossa on Suomessa koskaan uinut. Pohja näkyy aivan kirkkaasti pinnalta jopa syvemmälle mennessä. Lisäksi rannasta kun lähtee kahlaamaan keskemmälle järveä, saa mennä parisataa metriä, ennen kuin tulee äkkisyvä. Se on siis oikein ihanteellinen uima-ranta pienillekin lapsille! Aivan ihana järvi, harmi kun tänä kesänä ei tullut kertaakaan siinä uitua vaikka sielläpäin muutamaan otteeseenkin käytiin. Osuttiin paikalle juuri sopivasti auringonlaskun aikaan, ja maisema oli aivan upea. Kuvat kertokoot puolestaan. Lauri oli jo yöunien partaalla ja heräsi kun auto pysähtyi. 

Oli kyllä todella kiva reissu kaikenkaikkiaan. Oli mukava nähdä sukulaisia taas ja yrittää pysyä kärryllä kaikista sukulaisten suhdesukulaisuuskoukeroista. Syötiin hyvin isotätien tekemiä ruokia ja illalla naposteltiin omia herkkuja, nimittäin lohta ja ruissipsejä. Nam. 

Mua jotenkin ällöttää tää kuva, miksköhän lisäsin tän.. tai ees otin tän.. :D Hyvää oli!!

<3

P.S Koko viikonlopun vietin juoksutrikoissa tietenkin. 

Aamukuvia ja yleistä löpinää

Täällä on ollut hiljaiseloa nyt viikonlopun jälkeen, koska meillä ei ole tapahtunut mitään normaalista poikkeavaa. Olen nähnyt kavereita (me on kyläilty ja meillä on kyläilty), ollaan ulkoiltu, käyty Laurin isovanhemmilla... tavallista arkea. Mulla on tuloillaan mielenkiintoisia (tai vähemmän mielenkiintoisia) minäfaktapostauksia, mutta ne on niin vaiheessa, eikä ole aivot oikeen raksuttanut niitä kirjoitellessa, että niitä saatte odottaa vielä. 

Sänky petaamatta, tietenkin.

Teemulla on tällä viikolla aamuvuoroviikko. Joten iltaisin oon vaan löhöillyt sen kanssa sohvalla. Eilen katsottiin Open Water-leffa. Lauri kun menee jo kahdeksan pintaan nukkumaan, jää meille rutkasti kahdenkeskeistä aikaa. Ja meillä ei ole yleensä tapana valvoa yömyöhiin, joten saadaan silti ihan hyvät yöunet. Eilinen leffailta pidettiin oikeastaan senkin takia, kun me ollaan tuleva viikonloppu erillään. Minä, Lauri, mun äiti ja sisko lähdetään nimittäin taas Outokumpuun. Teemu jää kotiin koirien kanssa. Mua ei stressaa toi matkaaminen noin kauas enää yhtään, koska Lauri on niiiin kiltti ja helppo vauva ja tykkää matkustaa autossa. Me majotutaan pieneen hotelliin Joensuun kupeeseen. Nyt ihan uutena juttuna on se, että Lauri syö kiinteitä säännöllisesti päivänmittaan. Viimeksi kun olimme siellä, Lauri söi vain maitoa ja kerran päivässä vähän sosetta. Mutta uskon, että ruokailut järjestyvät hyvin! Ainut huolenaiheeni on oma unensaanti vieraassa paikassa, mutta nyt mulla on sellainen kausi, että nukun yöt tosi sikeästi. Eli todennäköisesti nukun sielläkin. Viimeksi me oltiin majoittuneena Joensuun keskustassa sijaitsevassa Cumuluksessa, ja meillä oli toosi pieni hotellihuone. Ulkona oli + 30 astetta lämpöä, ja ilmastoitu hotellihuone tuntui aivan maanpäälliseltä taivaalta. 

Ja tältä näyttää takkutukkainen  naturellinassu ruudun takana. :)

Maanpäällisestä taivaasta puheenollen, meidän vaatekaapit ovat yksi maanpäällinen helvetti. Kun ei vaan saa aikaiseksi millään alkaa siivoamaan ja järjestelemään niitä. Teemun vaatekaapista voisi aloittaa, sillä se on selkeämpi ja helpompi järjestellä. Mun kaapissa sen sijaan on varmasti 50% vaatteista lähdössä kirppikselle tai UFFille. Olen vuosikaudet, ties kuinka kaukaa, kantanut joka muutossa SAMAT vaatteet joita en käytä ollenkaan. Mikä siinä on kun ei raaski luopua?? Nyt oikeasti otan ja nakkelen kaiken turhan pois. Ehkä sitten saan itseni oikeasti hyvällä omatunnolla ostamaan uusia käyttövaatteita itselleni. 

Nelli ottaa rennosti ja Milli arskaa.

Meidän Lauri taitaa ryömiä. Ei siis mitenkään perinteisellä tavalla, mutta mun mielestä se, että toinen tavoitteellisesti tavalla tai toisella hommaa itsensä lattialla könyten haluamiensa tavaroiden luokse, ei ole enää mitään kököttämistä. Kovasti tuo poika jumppailee etu ja takavartaloa ylös vuorotellen, mutta en usko, että konttaaminen vielä on lähellä. Niin ja Lauri on myös varpaissa kiinni selällä ollessaan koko ajan, ellei päänsä varassa taiteile selkä kaarella. 

Kahvit pitkin pöytiä, meni nipullinen käyttämättömiä suodatinpussejakin samalla roskiin...... ¤#//x%&%&##!!

Keitin ensimmäistä kertaa tuolla mocciksella siis porokahvit.

Pakotin itseni syömään aamupalaa.

Harmittaa kun ei ollut kamera Laurin aamupuurohetkellä hollilla. Mutta Lauri söi melkein ison pojan annoksen riisipuuroa päärynäsoseella ja ripauksella kanelia! <3 

Aamu-unet alkoivat jo klo 8.30 <3

Kahvitteluviikonloppu

Mua on himottanu kuukasitolkulla leipoa täytekakku. Olen elämässäni tehnyt yhden täytekakun kotona, ja sitten peruskoulussa kotitaloustunnilla sekä kakkukurssilla valvotuissa olosuhteissa. Joten on korkea aika alkaa harjoittelemaan! Etenkin se koristelupuoli askarruttaa, olen aina tykännyt näperrellä ja taitella. Sain jopa säälistä arvosanoiksi 10 kuviksesta peruskoulussa ja lukiossa :OO No päätin sitten järjestää hyvän tekosyyn leipoa itse alusta loppuun kakku. Ja mikäs sen parempi syy, kuin Laurin puolivuotiskahvit!!!

Suunnitelmani oli tehdä kakkupohja perjantaina, ja lauantaiaamuna rennon rauhallisesti täyttää ja koristella se. Ei mennyt niinkuin strömssössä! Ensinnäkin, ostettiin perjantaina vasta sokerimassat ja muut täytetarpeet. Illalla olin niin väsyksissä, etten kyennyt tekemään kakkupohjaa. Lauantaina laiskotti, mutta tein kakkupohjan aamulla. Oltiin kutsuttu kahville Teemun sisko ja veljet. Sisko perheineen ei olisi päässyt siihen kellonaikaan, kun kutsu kävi, joten he tulivat puolilta päivin. En sitten siinä viitsinyt ruveta täytteitä tekemään, sillä halusin ihan itsekseen niiden kanssa tusailla. No, sitten kun ne lähtivät, niin  vajaa tunti, niin toinen Teemun veljistä perheineen saapui. Meillä siis kävi vieraita, mutta suunnitelmani leipoa kakku ja tarjota sitä heille, meni täysin pieleen! :''DD Tehtiin me sentään broileripiiras jo aamulla hätävaroiks ja tarjottiin muuten sipsiä ja keksejä, ja kahvia tietty. Voi nolous se kakku.... Illalla meille vielä tuli kylään Laurin kummisetä ja Teemun kaveri. Tänä aikana aloin tehdä vasta täytteitä ja pojat auttoivat mua munanvatkaamisessa ym. :'') Laitoin sitten täytteet kakun väleihin ja kakku yöksi jääkaappiin täytteineen päivineen. 

Lauri poseerasi tänään kameralle. :D

Tänään meille oli suunnitelmissa tulla kahvilla käymään Jonna, Sami ja Eetu, sekä aattelin kutsua eiliset pojat vielä maistamaan kakkua jonka teossa vähän auttoivat. Noh, me mentiin puoliltäpäivin vaunulenkille ja käytiin kaupassa samalla, ja suunnittelin että heti kun kaupasta tullaan kotiin, aloitan kuorrutusrumban. Ja voi pyhä sylvi mitä tuskaa se oli! Olin aivan raivona! Mä en tullut toimeen sokerimassan kanssa en sitten yhtään!! Haluan kyllä kokeilla joskus vielä vaahtokarkkimassallakin pelleillä. Lisäksi harmitti vietävästi, etten ollut ostanut mitänä elintarvike/pastavärejä tai vastaavia, joilla värjätä vähän massoja. Oli mulla sentään ostettuna jo valmiiksi erivärisiä massoja perusvalkoisen lisäksi. Voin sanoa, että Teemu oli kyllä kovilla. Ärsyttää! Lopputulos oli omasta mielestäni niin kömpelö kun vaan voi olla. Perfektionisti-asenne kaikkiin oman käden töihin on jäänyt jostain koulujen kuvistunneilta. Kakku oli kömpelöstä kuorrutuskoristelustaan huolimatta ihan hyvänmakuinen. Täytteinä oli Kinuskikissan sivuilta sitruunatäyte ja marjainen täyte. Meidän kummankaan vanhemmat eivät nyt viikonloppuna päässeet tulemaan, mutta eipä se haitannut yhtään.

Oli kyllä melkoisen stressaava ja raivoisa viikonloppu, ihan kun olis jotkut hormooni jyllännyt! Silkasta kakunleipomisesta. Huhhuh sanon minä. Ja tiiättekö, minä hullu aion vielä uudestaankin jossain kohin harjoitella kakunleipomista. Meijän äiti onneksi sanoi ottavansa Teemun seuraavalla kerralla "turvaan". Lauri onneksi autuaan tietämättömänä nukkui pitkiä päiväunia lähes koko leipomissession. :'D

<3