Taudin kourissa

Huhhuijaa. Onpas vaikea keksiä otsikkoa... Täällä ollaan oltu koko perhe kamalan flunssataudin kourissa. Nyt ollaan siis kaikki oltu kipeänä, Lauria myöten. Toissayönä Lauri sairastui siis myös, tunnin välein heräsi sydäntäsärkevään itkuun. Tuttia olisi pitänyt saada syödä, mutta kun ei henki kulje jos nenäkin on tukossa. Nenäfriida, sängynpäädyn kohotus ja panadolia pienelle oli meidän sen yön pelastus. Voi meidän pientä raasua <3

Äiti ja isikin ollut ihan tööööööt. Tämä ulkona vallitseva matalapaine yhdistettynä tähän kamalaan päätäynnäräkää-oloon... lopputuloksena aivan jäätävän kamala päänsärky ympäri vuorokauden. Päässä vaan humisee kun vähänkin yrittää jotain tehdä. Laurilla tämä ilmeisesti ei näin pahasti näy vaivaavan, sillä oma pirteä itsensä pikkumies on päiväsaikaan ollut! Nenukki vielä vuotaa pienellä. Eilen käytiin kunnon höyrysuihkussa Laurin kanssa, me oltiin siis koko perhe tuolla meidän pienessä vessakylppärissä, ja hyvää teki kaikille! Me mentiin jo aikaisin eilen nukkumaankin, Lauri tapansa mukaan puoli yhdeksän aikoihin, ja mekin kymmeneltä unten mailla. Heräsin ekan kerran itse aamuneljältä, ja tajusin, ettei Lauri ollut herättänyt meitä kertaakaan. Lopulta Lauri heräsikin vasta puoli seitsemältä. :) Päivä on mennyt hyvin, ja Lauri vaikuttaa muuten normaalilta, ruoka vaan ei maistu. :(

Elokuu on jo pitkällä, maanantaina meillä on Laurin 6kk-neuvola!!!! Hui kamala apua. Mun vauva on jo kohta puolivuotias.. Tää on aivan hurjaa, miten aika meneekin näin nopeasti. Mä en ole ilmoittanut itseäni vieläkänä koululle läsnäolevaksi syksylle, enkä varmaan ilmoitakaan. Joten, koska mulla ei ole nyt syksyllä mitään koulujuttujakaan, ei ole minkäänlaisia suunnitelmia pitkiin aikoihin. Perus arkitouhuilla mennään etiäpäin. 

Jänis(koira)kevennyksenä meidän Nellin älynväläys mennä verhoon nukkumaan. Milli vähän ihmetteli ja yritti käydä nuuskimassa, Nelli vain murisi sille kun meni lähelle. :')

F niinkuin..

..Flunssa.

Mun miehetön arki on eilen pärähtänyt viimein käyntiin. Viime viikolla Teemu ehti olla töissä huimat kolme päivää, ennen kuin sen jalka, tarkemmin sanottuna polvi, pamahti torstaiaamuna herätessä niin jumiin, ettei kantanut. =Kaksi päivää saikkua.

Polvi aukesikin yllättävän nopeasti jumista, kun vältti rasittamasta sitä, ja maanantaina Teemu sitten meni ''pitkän viikonlopun'' jälkeen töihin iltavuoroon, mutta 1,5 tuntia töissä oltuaan lähes taju kankaalla, kömpi se sitten takaisin kotiin. Kova flunssa alkoi jo sunnuntaina. =Kaksi päivää saikkua. 

Eilen Teemu sitten kykeni menemään töihin, flunssakin oli tavallaan jo voiton puolella. Mutta eikös se sitten ollut eilen iltana tietenkin jo minulla alkavasti kurkku kipeänä. Arvasin jo eilen, ettei se tiedä hyvää. Tänään aamulla ensimmäiset äännähdykset aivastuksia ja nenä aivan tukossa. Tauti ei edes ole kunnolla käynnissä, sillä suhteellisen nopeasti aukenivat röörit aamulla vielä. Pahinta tässä on se, että tuolla pikkumiehelläkin on vähän aivastelua ja vaisuutta ilmassa.. 

Toissailtana nukahdettiin isin syliin

Ahkera aamupäivä

Nukuin viimeyönä niin huonosti ettei ole tosikaan! Nukkumaan mentiin hävyttömän myöhään, vasta melkein puoliltaöin... Eikä riemastuttanut yhtään katsoa kelloa kolmen aikaan yöllä, niin ettei ollut edes kunnolla nukahtanut. Lopulta sain unenpäästä kunnolla kiinni vasta klo 4-5 aikaan, siihen asti yö oli ollut yhtä pyörimistä. Lauri herättikin sitten aamuseitsemältä kuten tavallisestikin, valitettavasti Teemu-isiraasu on kipeänä, enkä viitsinyt käskyttää nousemaan jotta itse voisin jatkaa unia. Ja tietenkin tajuan heti noustuani, että kahvi on lopussa. Keitän sitten säälittävällä kolmella mitallisella itselleni kahvin, riitti oikein hyvin onneksi! Siinä sitten kahvia nassuun ja lusikalla puuroa Laurin nassuun. Ihmeen nopeasti virkistyin, eikä pahaa väsymyspiikkiä ole vielä tullut tähän mennessä.

Aamulla olin ahkera. Yhdeksän jälkeen kävelin kauppaan (joka on tien toisella puolella), ja kannoin kaksin käsin sieltä parin päivän muonat. Huhhuh! No mutta reenistähän se kävi. :D Aloinkin heti tehtailemaan meille ruokaa kotiinpäästyäni, nimittäin makaronilaatikkoa! Päätin sitten tehdä samoilla lämpösillä Teemulle eväsruuat ja Laurille soseet. Ja kaikki samaan aikaan. Ja ruuan kanssa salaattia!

Tuo pieni hymypoika kävikin juuri päiväunille, taidan hyödyntää ajan, ja mennä itsekin. Päiväöitä!

Hiusprobleema

Mä olen taas tullut siihen pisteeseen, että en tiedä mitä hiuksilleni seuraavaksi tekisin. Mä olen nyt viihtynyt melkein kaksi vuotta vaaleilla hiuksilla. Nyt tämän vuoden toukokuussa kävin extempore värjäyttämässä hiukseni Lahden Koulutuskeskus Salpauksen kampaajaopiskelijoiden toimesta, toimin ns. harjoittelupäänä. Tällöin vaaleisiin pitkiin hiuksiini laitettiin kuparinvärisiä raitoja ja pohjaväriksi vaaleanruskea. Lopputulos oli silloin aika tumma, mutta nyt värit ovat haaltuneet. Tämän hetkinen hiusten väri on sellainen hailakka kellertävänruskea. Hiukseni ovat tikkusuorat, eivät kiharru edes kosteina. Pituutta löytyy, ja aukinaisina ovat reeeeeeilusti yli olkapäiden. Luonnollinen värini on maantienruskea.

Väri nyt on kutakuinkin tämä. kuva on parin viikon takaa!

Pitkistä hiuksistani en luovu. Vaikka lähes viikottain ajattelen, kuinka paljon helpommat lyhyet hiukset olisivat, silti en leikkaa! Mulla on ollut kynitty emotukka joskus yläasteen aikoihin, enkä kaipaa siinä mitään muuta kun sitä helppohoitoisuutta. Lyhyet hiukset eivät vain oikein istu mun päähän, mun tukka on niin slaimi, se kun ei kiharru tai edes taivu mihinkään suuntaan. Lyhyt tukka olis vaan sellanen potta mun päässä. Kiharatkin pysyvät näissä pitkissä hiuksissa jotenkuten juhlien ajan vain, jos jaksan laittaa paplarit tai patukat edellisenä iltana ja sata kiloa lakkaa päälle. Kihartimetkin toimivat ihan semihyvin, kunhan lakkaa käyttää reilusti.

Yo-juhlat vuonna 2011

Tällä hetkellä otsahiukseni ovat pitkäksi kasvaneet ja ylettyvät jo korvan taakse. Yleensä mulla on aina ollut otsahiukset. Viimeksi näin pitkillä otsahiuksilla olen ollut peruskouluikäisenä, melkein ala-asteella...!

Niin ja se väri... Tosissaan ennen tätä vaaleaa kautta, mulla on ollut tummat hiukset, ja sitä ennen taas vaaleat. Nyt vaan on ollut taas niin pitkään vaaleana, että vaikeaa on kuvitella itseään tummana. Ääh, en osaa päättää! Ihan mustaksi en halua, se on varmaa. Tummanruskea olisi kiva, mutta siitä on hirveän vaikeaa päästä eroon, sillä ne hiusvärit tarttuu mun hiuksiin ihan todella jämäkästi! Yksi vaihtoehto olisi tähän valmiiksi vaaleahkoon laittaa kirkkaanvaaleita raitoja ja vaalentaa näin tätä takaisin blondiksi... tai sitten lyödä vaan värinpoistoa tai vaaleaa hiusväriä kehiin. Nyt ei olisi pitkä matka siihen kirkkaaseen vaaleeseen takaisin jos haluaisi.

Uhosin vielä viime syksynä, että otan jonkun ihanan punaisen värin hiuksiini. Kun oli siis ihan hohtavanvaaleat hiukset, olisi tosi hyvin tarttunut punainen väri! En vaan tiedä uskallanko punaiseksi värjätä, se kun tuppaa sitten jatkossa sitten kun kyllästyy ja värjää jollain muulla, niin kuultamaan läpi.. Jokatapauksessa, olen totaalisen kyllästynyt tähän nykyiseen haalistuneeseen mitäänsanomattomaan väriin, ja kamalaan juurikasvuun, joten ensi viikolla aion värjätä oli väri sitten mikä hyvänsä. Mun mielestä tumma väri tekee mun kasvoista tosi kalpeat. En kuitenkaan haluaisi olla mikään kalkkilaivan kapteenikaan. 

En tiedä. En tosiaankaan tiedä! 

Leikkaanko otsahiukset lyhyeksi? 

Mikä väri mulle sopisi parhaiten?

"Isyysdementia"

Mä en voi olla jakamatta tätä tarinaa, mä nauran tälle edelleen niin paljon!!!! :')

Lauri siis syntyi helmikuun lopulla torstain ja perjantain välisenä yönä klo 3.12. Siirryimme osastolle aamuyöllä ja Teemu lähti kotiin nukkumaan muutamaksi tunniksi. Herättyään se alkoi tietenkin tekemään lähtöä takaisin sairaalaan, mutta päätti käydä matkalla kaupassa. Kaupassa kassalla menikin sitten sormi suuhun, kun visakortin tunnusluku ei muistunutkaan mieleen. Kokeiltuaan paria mielestään varteenotettavaa tunnuslukuvaihtoehtoa, hän vingutti luottokorttia. Kotona se sitten mietti päänsä puhki tunnuslukua, mutta ei millään saanut sitä mieleen. Tosin kaikki oikeat numerot lopulta muistuivat mieleen, mutta järjestyksestä ei ollut hajuakaan.

Teemu sitten päätti marssia pankkiin pyytämään tunnukset. Tiskillä ei osattu auttaa, sillä Teemu oli marssinut väärään pankkiin. :D No onneksi oikea pankki löytyi ihan lyhyen kävelymatkan päästä saman kadun varrelta. Aluksi tiskillä varmaan ajateltiin Teemun olleen edellisiltana juhlimassa ja lyöneen kortin tällöin lukkoon. Olemus kolmen yön lähestulkoon yhteenputkeen valvomisen jälkeen ei varmasti ollut kovin hehkeä. Kyllä pankkivirkailijan ilme oli muuttunut kun Teemu kertoi juuri tulleensa isäksi ja pojan olevan kuuden tunnin ikäinen. Tunnukset saikin sitten ilomielin onnittelujen kera. :) <3

Kyllä isilläkin voi mennä pasmat sekaisin! :)

Äitiysdementia

Hei, minulla on ongelma...

Aluksi säikähin huolimattomuuteni lisääntymistä, mutta joku viisas (ja myös google) diagnosoi minun vain potevan sitä kuuluisaa äitiysdementiaa. Synnytyksen jälkeen kaikki järki ja kontrolli karkasi hiljalleen käsistä. Tavarat katoilevat, puhun sekavia, kieli menee solmuun, hössötän omiani, vauvavauvavauva sitä ja tätä, entäs kaikki muu? Kuulostaako tutulta? Musta on oikeesti tullut kauhee bimbo, ei sillä ettenkö sitä oo aina ollutkin vähäsen.. Kaikki ketkä mun kanssa on keskustelleet/kanssakäyneet on kyllä sen huomannut mun päättömien juttujen ja selityksieni kanssa....

Keskiviikkona, kun oltiin Karismassa Nean ja lasten kanssa, vaihdoin Laurilta rattaissa vaipan ravintolassa. Käytiin sen jälkeen vielä cittarissakin... Kiva huomata kävelleensä se likanen vaippa kuomun päällä melkein auton luona parkkipaikalla.... Sitten lähdettiin ajamaan paikkaan x (minä ajoin) ja löydetään itsemme paikasta Ö. Tuli hieman ajeltua hukkaan kun minä sekoilin. :)

Viime viikolla mun ja Jonnan sienestys-ja mustikkareissu oli myös aika legendaarinen. Lähdettiin pokkana ettimään kanttarelleja, mut eihän sieltä löytynyt muuta kun pari matojen järsimää tattia + muita sieniä joita ei ees tunnistettu.... Mut ei toi säälittävä saalis mitään, sillä kun oltiin vaihtamassa mustikka-apajille autolla, niin minä tietenkin fiksuna kuskina tottakai noudatan liikennesääntöjä. Tulimme Stop-merkillä varustettuun tasoristeykseen ja minä tietenkin pysähdyn, kuten asiaan kuuluukin. Ja luonnollisesti myös jatkoin matkaa. Pari sataa metriä pysähdyksen jälkeen ihmettelen, miksi Jonna kikattaa ihan kippurassa. Olin pysähdyksissä ollessa kyllä katsonut auton kellosta, että kauan meillä on vielä aikaa käydä metsässä, mutta tosiaan, en katsonut tuleeko junia... Enkä edes tajunnut sitä. Ei tainnut tulla junia, mutta kyllä keskittyminenkin oli jossain muualla. :D älkää laskeko hullua liikenteeseen..

Tässä hieman minun äitiysdementialle tyypillisiä oireita:

Päivät menee sekaisin. En muista millään sovittuja juttuja.

Kieli solmussa. Meillä on nykyään Lauri-nimisiä koiria. Lauriksi kutsun myös ketä milloinkin. Kavereiden kanssa menee vauvojen nimet ristiin. Muutenkin puhuessa sekoilu on lisääntynyt. Onneksi tykkään nauraa itselleni.

Hoitolaukkusekoilut. Olen Laurin kanssa nyt ollut kova kyläilemään kavereilla ja mummiloissa. Pakkaan aina muka järjestelmällisesti hoitolaukkuun mukaan kaiken tarvittavan. Järjestelenkin aina siististi hoitotuotteet toiseen nurkkaan ja muonat toiseen. Sitten hups vain tajuan matkalla puolessa välissä unohtaneeni koko hoitolaukun kotiin. Toinen on se, että kun teen lähtöä takaisin kotiin päin ja keräilen kimpsut ja kampsut takaisin laukkuun, jotain unohtuu aina, oli se sitten tutti, maidot, pullot. Ja ei se hoitolaukku edes pysy järjestyksessä

Avaimet. Avainten jemmaaminen on lempipuuhaani nykyisin. Pakkaan aina avaimet niin varmaan paikkaan, etten löydä niitä sitten kun tarvitsen. Ei ole kiva auton luona vauva kainalossa, hoitolaukku olalla ja hyvässä lykyssä joku kolmas kassi kädessä alkaa kaivelemaan taskunpohjia. Kertaakaan ei ole vielä kotiin unohtunut - onneksi.

Anti-colic pullot. Ne on parhaita... Mutta se tunne kun tuhat rautaa tulessa laitat itkevälle lapselle maitoa pulloon ja unohdat pulloa kasatessa sen kumirinkulan sieltä pohjalta.. Sitten vielä hoomoilasena kaataessa katselee pullo kädessä kun maito suihkuaa kauniisti niistä rei'istä pöydälle. Koko maailma pysähtyy hetkeksi.. :'D

Maidon lämmitys. Se kliseinen, laitat pullon mikroon, hei tässä välissä ehdin laittaa lopun maidon takaisin jääkaappiin, hei roska lattialla - roskiin, tiskit ruokapöydältä altaaseen, niin mitä olinkaan tekemässä? Ainiin se maito! Ja kaikki tietää mikä on lopputulos... ja eikun uusi yritys. Etenkin kun on ei-digitaalinen mikro jossa käännetään kerralla ainakin se kolme minuuttia tauluun.

Nää maidonlämmitysjutut vaatii aikamoista aivojen käyttöä ja fysiikan ymmärtämistä. Huoneenlämpöinen maito lämpenee mikrossa paljon lyhyemmässä ajassa kuin jääkaappikylmä... Juujuu mä joudun ihan oikeasti välillä pysähtyä miettimään tälläsiä! :D Onneksi me ollaan ruvettu antamaan nykyään huoneenlämpöinen maito sellaisenaan.

Siis tiiättekö mulla ois näitä kommelluksia vaikka millä mitalla, mutta mä UNOHDIN ne...

Onko muita äitiysdementikkoja?

Terveisin Sekoboltsimamma <3

Vielä vartalosta ja syöttötuoleilua

Mä olen jotenkin vieläkin järkyttynyt tästä A Beautiful Body - haasteen tuomasta kävijävyörystä. Tuli jopa pieni jälkirimakammo, mutta tehty mikä tehty. Ja hyvä niin. Sillä hetkellä kun klikkasin 'julkaise' ja nuo kyseiset kuvat ilmestyivät julkisesti blogini seinälle, oli tunnelma kuin mitä tahansa muuta kuvaa lisätessä. Mulla ei ole missään vaiheessa ole ollut ''kainostelu-vaihetta'', koulunkin kanssa uimahallissa käydessä kun muut pukivat uikkareita pyyhkeeseen kietoutuneena pukukopin kaapinoven suojissa, eivätkä uimahallin säännöistä huolimatta riisuneet uimapukua saunaan mennessä, minä ihan normaalisti kävin nakuna suihkussa ja saunassa, nuoria naisenalkujahan siinä oltiin kaikki. Mä en myöskään ole ymmärtänyt sitä eroa, että kun ottaa vertailuun bikinit ja alusvaatteet, ihoahan näkyy saman verran. Joten se, että mä olen alusvaatteissa jossain kuvassa, ja toinen on bikineissä, niin lopputuloshan on käytännössä sama. Eikö vain? Ja lopputulos on sama myös silloin, jos otan aurinkoa takapihalla mustissa pikkuhousuissa, kun en millään jaksanut vaihtaa ylleni mustia ulkoisesti samanlaisia bikinin alaosia. :D Ja mä nyt puhun ihan näistä perus alusvaatteista, en mistään hepeneistä! Nyt meni vähän aiheen vierestä, mutta mua on mietityttänyt toi jo monta vuotta! 

Väsyneet shoppailijat, takapenkillinen nukkuvia vauvoja! :D

Eilen käytiin Nean ja vauvojen kanssa Karismassa shoppailemassa Linalle vähän vaatteita! Oli kyllä kivaa ja mä sain pidettyä pääni niin, etten ostanut yhtään mitään, ruuan vain maksoin mitä söin. Hyvä minä. Maanantaina sain isot säkit Eetun vanhoja vaatteita Jonnalta, joten Lauri on varmasti vaatetettu pitkälle syksyyn. Rahapussi ei siis kevenny ainakaan Laurin vaatteiden takia, ja voisi vihdoin ja viimein ostaa jotain itselleenkin.

Vaippasankarit <3

Meillä on tällä hetkellä ihan kamala sotku. Tavaraa on joka puolella lattialla. Laitoin Laurille äsken pirkkavaipan, nimittäin meidän Milli on aikaisemmin ollut kova merkkailemaan mun vanhempien luona ja ostettiin oma paketti vaippoja. Nyt kuitenkin viime kerta osoitti, että Milli on vihdoin oppinut, ainakaan sillä hoitokerralla ei olltu vaippaan mitään tullut. Jotenka käytän siis tälleen päiväaikaan pirkkavaipat Laurilla pois, kun vielä koonsa puolesta mahtuvat.

Ostin eilen syöttötuolin vitosella nettikirppikseltä. Tämä tuoli on vain väliaikainen, siihen asti, että löydän ja ostan mieluisan. Haluan ehdottomasti syöttötuolin joka kasvaa lapsen mukana, Teemun veljenpojalla on sellainen Tripp Trapp -kopio käytössään ja poika on nyt jo kohta 4-vuotias ja edelleen on kovassa käytössä heillä. Noooooh mutta katsotaan mihin päädyn. Jokatapauksessa Jonnallahan on siis tämä Ikean Antilop -syöttötuoli, jota Lauri pääsi maanantaina ensimmäistä kertaa kokeilemaan. Ja voi että miten hienosti poika siinä istuu, tuettuna pehmikkeellä tietenkin. Aloin siis heti metsästämään tätä tuolia nettikirppiksiltä ja nyt meillä on tuollainen keittiössä. Ja Jonna antoi pehmikkeenkin meille, kun eivät itse enää käytä. Tämä syöttötuoli ajaa mielestäni oikein hyvin asiansa, ja meneekin vanhemmilleni Laurille käyttöön, kun saan sen uuden tuolin hommattua.

Nyt ollaan sitten harjoiteltu syöttötuolissa syömistä. Ja Laurihan siis istuu vain ja ainoastaan ruokailuhetket nyt toistaiseksi, siihen asti että oppii itse istumaan. Ja voihan sotku! Lauri rakastaa tuolissa istumista, pöytää on kiva hakata ja muutenkin kun pääsee heilumaan ja kääntymään joka suuntaan, toisin kuin sitterissä! Annetaan Laurille aina oma lusikka käteen, sillä on kiva kaapia pöydälle tippuneita lusikallisia. Meillä tosiaan alettiin lihanmaistelu tällä viikolla, maanantaina Lauri maistoi kalkkunaa ja eilen maistettiin jauhelihaa. Tämä spagetti ja jauheliha on ollut tähänastinen suosikkien suosikki!

Ajoin Lahdesta suoraan vanhemmilleni, ja koska tuo tuoli on niin nopea kasata ja purkaa, en malttanut odottaa ja kasasin sen jo siellä ja annoin Laurille päivällisen. Lauri oli vähän villillä tuulella, kun kuvasta näkyy. Iltapuuro menikin jo rauhallisesti ja keskittyneesti, kyllä tuo oma lusikka on kiva ja Lauri osaa tosi hyvin sitä käsitellä!