maanantai 5. elokuuta 2013

Ahkera aamupäivä

Nukuin viimeyönä niin huonosti ettei ole tosikaan! Nukkumaan mentiin hävyttömän myöhään, vasta melkein puoliltaöin... Eikä riemastuttanut yhtään katsoa kelloa kolmen aikaan yöllä, niin ettei ollut edes kunnolla nukahtanut. Lopulta sain unenpäästä kunnolla kiinni vasta klo 4-5 aikaan, siihen asti yö oli ollut yhtä pyörimistä. Lauri herättikin sitten aamuseitsemältä kuten tavallisestikin, valitettavasti Teemu-isiraasu on kipeänä, enkä viitsinyt käskyttää nousemaan jotta itse voisin jatkaa unia. Ja tietenkin tajuan heti noustuani, että kahvi on lopussa. Keitän sitten säälittävällä kolmella mitallisella itselleni kahvin, riitti oikein hyvin onneksi! Siinä sitten kahvia nassuun ja lusikalla puuroa Laurin nassuun. Ihmeen nopeasti virkistyin, eikä pahaa väsymyspiikkiä ole vielä tullut tähän mennessä.

Aamulla olin ahkera. Yhdeksän jälkeen kävelin kauppaan (joka on tien toisella puolella), ja kannoin kaksin käsin sieltä parin päivän muonat. Huhhuh! No mutta reenistähän se kävi. :D Aloinkin heti tehtailemaan meille ruokaa kotiinpäästyäni, nimittäin makaronilaatikkoa! Päätin sitten tehdä samoilla lämpösillä Teemulle eväsruuat ja Laurille soseet. Ja kaikki samaan aikaan. Ja ruuan kanssa salaattia!






Tuo pieni hymypoika kävikin juuri päiväunille, taidan hyödyntää ajan, ja mennä itsekin. Päiväöitä!

5 kommenttia:

  1. Heh, täällä ollu aika ahkera äippä tänään :D. Väänsin 4 kattilalla erillaisia soseita pakastimeen ettei tarvii heti taas tehdä uusia. Imuroinut, siivonnut, ja nyt vihdoin Josefiina unilla niin saan hetken keskittyä rauhassa syömiseen ja tietokoneella oloon, sitten alkaakin taas rumba, kun taitaa tytölle olla tulosa hampaita niin kiukkunen kuin ampiainen :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih! Laurilla ei vieläkään hampaita oo puhjennut, vaikka kyllä pullottaneet on ikenet jo pitkään! :)

      Poista
    2. Hei mä en oo muuten päässyt sun blogiin enää kattelee? Se herjaa että on poistettu tai salattu? Mikä se osoite on?

      Poista
  2. Oletpas ollut ahkera! Meillä asuu punainen barbapapa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sielläkö se meijän barban tyttöystävä on! ;D Lauri sai ton sairaalassa jo mun äitiltä :)

      Poista