torstai 8. elokuuta 2013

F niinkuin..

..Flunssa.

Mun miehetön arki on eilen pärähtänyt viimein käyntiin. Viime viikolla Teemu ehti olla töissä huimat kolme päivää, ennen kuin sen jalka, tarkemmin sanottuna polvi, pamahti torstaiaamuna herätessä niin jumiin, ettei kantanut. =Kaksi päivää saikkua.

Polvi aukesikin yllättävän nopeasti jumista, kun vältti rasittamasta sitä, ja maanantaina Teemu sitten meni ''pitkän viikonlopun'' jälkeen töihin iltavuoroon, mutta 1,5 tuntia töissä oltuaan lähes taju kankaalla, kömpi se sitten takaisin kotiin. Kova flunssa alkoi jo sunnuntaina. =Kaksi päivää saikkua. 

Eilen Teemu sitten kykeni menemään töihin, flunssakin oli tavallaan jo voiton puolella. Mutta eikös se sitten ollut eilen iltana tietenkin jo minulla alkavasti kurkku kipeänä. Arvasin jo eilen, ettei se tiedä hyvää. Tänään aamulla ensimmäiset äännähdykset aivastuksia ja nenä aivan tukossa. Tauti ei edes ole kunnolla käynnissä, sillä suhteellisen nopeasti aukenivat röörit aamulla vielä. Pahinta tässä on se, että tuolla pikkumiehelläkin on vähän aivastelua ja vaisuutta ilmassa.. 

Toissailtana nukahdettiin isin syliin

2 kommenttia:

  1. Höh. :( Meillä isimies ja Pihla sairasti flunssan jo kesän alussa mutta mulle se iski vasta nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jooh viime yö meni Laurin kanssa valvoessa. Meni jossain vaiheessa yötä niin tukkoon, et tutti suussa ei pystynyt hengittää kun suussa tulppa :')... Oli pakko kaivaa friida esiin ja nostaa sängynpäätyä, annoin panadoliakin, kun raasu tuntu hehkuvan lämpöäkin.. :(

      Poista