lauantai 29. kesäkuuta 2013

Reeniä reeniä

Eilen oli mukava päivä, kun oli 'viileämpi', eikä niin helteistä. Meillä sisälläkään ei ollut kuin 28,5 astetta. Heh heh. Pahinta helteessä oikeastaan on enemmänkin se paahtava aurinko joka tunkeutuu ikkunoista sisään ja lämmittää (paahtaa) asuntoa. Eilen saikin pitää ikkunoita auki ja asunto jopa vähän tuulettui. Toissapäiväisen helteen jälkeen Laurikin on nyt nukkunut kaksi yötä heräämättä kuin vasta aamuviiden jälkeen. Ja voi että sitä pirteyttä, mikä Laurilla on aamulla heti heräämisen jälkeen. Kaikkia opittuja taitoja on paras harjoitella yön jälkeen aamulla, kun on virtaa vaikka muille jakaa. 

Vielä tuohon säähän palaten, mielestäni kaikista ihanteellisin keli on juurikin sellainen 20-25 astetta lämmintä, pieni raikas tuulenvire, vähän ehkä jopa pilvinen taivas. Tietenkin välillä voi repäistä ja olla inkkarihelle, silloin on kiva uida kun oikeasti on NIIN KUUMA. 


Lauri viihtyy nykyisin parhaiten mahalteen lattialla lelujen keskellä. Vatsalleen kääntymisen taito on säilynyt, mutta nyt ei kääntyillä enää jatkuvalla syötöllä. Ja takaisin selälleen kääntymisen taito on opittu uudelleen! Tiedän, että silloin pikkuvauvana selälleen kellahti silkasta pään painovoimasta. :D Mutta nyt Lauri oikein 'heittää' itsensä selälleen, välillä jopa aika rajunkin näköisesti. Vaatii vähän hallintaharjoittelua tuo pikkumiehen kroppa. :) 

Sylissä ollessa Lauri viihtyy parhaiten tuetussa istuma-asennossa ja tämän takia kokeilinkin pitkästä aikaa bumbo-tuolissa istuskelua, ei tosin pitkää aikaa voi istua kun pyrkimys liikkeelle on kova ja kyllästyttyään Lauri alkaa punkaamaan 'pois tuolista'. Hyvin Lauri jo siinä kuitenkin istua kököttää, ollaan nyt muutama kerta käyty suihkussakin bumbo-tuolilla Laurin kanssa. Huomaa, että tuollainen pystyperspektiivi kiinnostaa poikaa yhä enemmän ja varmaan maisematkin näyttävät erilaiselta. Koiria Lauri kovasti tälläkin kertaa katseli ja naureskeli istuskellessaan, en saanut koiria vaan samaan kuvaan kun ne viuhtoivat innoissaan menemään. :D








Ja sitten tullaankin siihen eilispäivän kiintoisimpaan asiaan, eli mun toivottavasti tulevan parhaaseen ystävääni KAHVAKUULAAN. Tutustuttiin eilen taas pitkänpitkänpitkän tauon jälkeen uudelleen. Säälittävää räpiköintiähän se eilen oli, kertakaikkiaan. En tiennyt miten päin olla kuulan kanssa, ja tuntui ettei kädet ja jalat ja muu vartalo tehneet yhtään yhteistyötä. Vedin kuitenkin läpi kaikkia lihasryhmiä, näin hienosti sanottuna, epätoivoisesti. Tämä ei todistanut yhtään mitään muuta kuin sen, kuinka rapakunnossa olenkaan. Vuosi sitten keväällä kävin pari kertaa ryhmäliikuntatunneilla kuulaa heiluttelemassa, ja silloin se oli kyllä paljon helpompaa! Lihaksia ei ole nimeksikään, tai ilmeisesti ovat niin surkastuneet, kun tulivat heiluttelusta niin mahdottoman kipeiksi! En tietenkään jaksanut venytellä asiaankuuluvalla tavalla tämän minun ja kuulan yhteenoton jälkeen ollenkaan... ja sen kyllä tänään huomaa kun kaikki paikat ihan jumissa. Ja tuo meidän 6 kg paino... on varmaan liikaa mulle, mutta yritän pärjätä sillä nyt näin alkuun kun suunnitelmissa olisi joskus sinne kuntosalillekin mennä. 


Synnytyksen jälkeen mun syömiset on menneet ihan harakoille. On päiviä, jolloin en syö kuin illalla yhden lämpimän aterian ja siinä mun päivän syömiset. Kahvia kittaan kuppitolkulla. Ja näitä päivä on liikaa. Nyt aion ruveta syömään säännöllisemmin, ja etenkin opetella aamupalan syönnin jalon taidon. Tänään söinkin aamupalaksi kaurapuuroa! :) Ja ah ihanat kesän mansikat ovat saapuneet, niitä vedän nyt kaksin käsin.


Kirjoittelen lisää varmaan joskus jos tästä mun liikuntaharrastuksesta yhtään mitään tulee... En nyt tämän eilisen jälkeen sano vielä mitään. Tavoitteiden tavoitehan olisi saada kiloja karistettua huolella! Ainakin 5 kiloa olisi kiva näin alkuun. :) Mutta katsotaan katsotaan..



torstai 27. kesäkuuta 2013

Kivikkoinen imetyksen tie

Seuraava teksti sisältää melko yksityiskohtaisesti imetykseen, tisseihin ja rintatulehdukseen liittyvää asiaa ja tulkintaa, joten jos asia ei ole sydäntä lähellä ja maitoa pursuilevat ja suihkuilevat tissit ällöttää, lopeta lukeminen tähän. 


Raskausaikana imetyssuunnitelmani olivat selkeät: täysimetys. Säästää rahaa ja pulloruonkinnan vaivaa.

Lauri syntyi ja pääsi synnytyssalissa kokeilemaan imemistä. Kätilön mukaan Lauri imee hienosti. Mielestäni Lauri kuitenkin vain kielellä muljasi, eikä kyllä imemällä saanut mitään irti. Puristin vauvalle kuitenkin tärkeät kolostrumtipat suuhun, imi tai ei. Jälkikäteen tiedän sanoa, ettei Lauri silloin saanut imuotetta. Ensimmäiset kunnon imaisut tapahtuivat osastolla, kun kädestä pitäen pyysin yhtä kätilöä näyttämään. Maito nousi hyvin jo osastolla.


Lauri tissillä heti synnyttyä.
Heti ensimmäisten päivien aikana alkoi se tuska. Imettäminen sattui aivan sanoinkuvaamattoman paljon. Rinannpäät olivat riekaleina, rintakumi ei auttanut. Itkin aina ensimmäiset imut, jotka olivat ne kaikista tuskaisimmat. Jokaisen imetyksen jälkeen pelkäsin jo seuraavaa. Se oli kamalaa. Olin vihainen, tiuskin turhautumistani muille. Puristin aina tyynyä kun otin Laurin rinnalle. Lauri söi ahnaasti. Lauri rakasti tissiä. En halunnut kuitenkaan luovuttaa, vaikka ensimmäisen viikon jälkeen olin aivan poikki. Tuntui että koko elämä pyöri imettämisen ympärillä. Ensimmäisellä neuvolan kotikäynnillä esitin reipasta ja sanoin imetyksen sujuvan ihan hyvin, sujuihan se, Lauri kasvoi hienosti pelkällä äidinmaidolla. Terveydenhoitaja antoi nivaskan kaikenmaailman tietoa pursuilevia papereita, ja rintatulehduksen mahdollisuudestakin puhuttiin. Imetys sattui aina ja vaan, vaikka rakas ystäväni google oli kertonut, että imetyksen ei pitäisi sattua.

“On tavallista, että imetyksen ensipäivät ovat kivuliaita. Rinnanpäät aristavat, kun niitä yhtäkkiä imetään 10-20 kertaa päivässä. Muutamassa päivässä rinnat kuitenkin yleensä tottuvat tilanteeseen”  kertoo kaksplussan sivuilla Imetyksestä kertova artikkeli


Minun kipuni oli toisenlaista, se oli jäätävää, eikä ollut pelkät rinnanpäät mitkä aristivat. Olin varma, että vauvalla on väärä imuote, vaikka kaikki väittivät sen olevan loistava. Tissinpääkin jäi mielestäni ihan oudon muotoiseksi imetyksen jälkeen, Se ei ollut symmetrinen ja pyöreä, vaan lähinnä huulipunanpään mallinen. Luin jostain, että niin ei pitäisi olla. Ahnehdin informaatiota netin syövereistä imuotteen parantamiseen, kuvia, videoita, kaikkia niksejä.  Kipu vain yltyi päivä päivältä. Imettäminen vei itseltä yöunet, joten annoin yhtenä iltana korviketta vähän lisänä, jotta nukkuisimme paremmin. Se toimi, ja Lauri nukkui todella monta tuntia putkeen, kuten minäkin. Tämä oli suuri virhe, sillä maito pakkautui molempiin tisseihin ja teki seuraavasta imetyskerrasta kaikista tuskaisimman!  Maito oli ns. tiukassa, varmaankin kivun takia ei lähtenyt herumaan, ja kun Lauri oli saanut kuvun täyteen, tissiin jäi vielä pakkautuneesti tavaraa. Pumpulle en herunut, käsin sitten lypsin minkä pystyin. Tähän malliin jatkettiin, kivuista ja pakkautumisesta kärsien.


Laurin oli tässä vaiheessa viikon ja muutaman päivän ikäinen, ja sitten ilmestyi toiseen tissiin tummanpunainen kova läiskä. Arvasin heti, rintatulehdusta pukkaa. Todennäköisesti tiehyttukos, johtuen juurikin kivun aiheuttamasta herumattomuudesta. Aloitin ehkäisevät toimenpiteet heti, jotta kovalta tulehdukselta ja antibiooteilta vältyttäisiin. Toiseenkin tissiin ilmestyi punainen läiskä, molemmissa oli siis tiehyttukoksia. Seuraavana yönä minua kuitenkin palelsi oudosti. Imetys teki tuskaa ja olo oli kaikinpuolin surkea. Otin sinnikkäästi särkylääkettä kipuun yöllä. Seuraava päiväkin hujahti särkylääkkeitä napsiessa. Oli ihana kaiken tuon keskellä kokea Laurin ensimmäiset sosiaaliset hymyt. <3 Tästä seuraavana yönä heräsin kamalaan paleluhorkkaan, makasin kolmen peiton alla ja totesin, että nyt se kuume on varmaan sitten noussut. Mittasin kuumeen ja se oli 38,5. Selvä tulehdus siis. Seuraavana aamuna arvauskeskukseen hakemaan antibiootteja. Pika-crp näytti 135 ja se oli vasta nousussa. Pari päivää myöhemmin crp oli 200. Tämän jälkeen antibiootit vasta alkoivat puremaan. Olin tämän aikana aivan vuoteen oma ja täysin tulehduskipulääkkeistä riippuvainen, aina kun lääkkeen vaikutus lakkasi, nousi kuume yli 40 asteeseen. Pohjat mittasin digitaalisella mittarilla, joka näytti 43 astetta! Täytyy kyllä sanoa, että rintatulehdus tuli sitten oikein rytinällä ja täydellä voimalla, ja oli kokonaisuudessaan jotain aivan kammottavaa!

Entäs imetys sitten? No imetys jatkui, kipeää se teki ja koska olokin oli aivan järkyttävä, eikä mitään pystynyt tekemään. Sitten tullaankin siihen asiaan, joka pikkuisen kaduttaa, mutta toisaalta tehtiin kyllä ihan oikea ratkaisu. Nimittäin korvikemaidot lähtivät tässä vaiheessa mukaan toden teolla. Antibiootit aiheuttivat aivan kamalia vatsakipuja Laurille (reladropseista ym. poppakonsteista huolimatta), oli ihan koliikkiin verrattavissa olevaa huutoa. Ehdin jopa epäillä koliikin iskeneen, sopi hyvin vauvan ikään, joka oli tuolloin vähän vajaa pari viikkoa. No, jokatapauksessa jouduimme antamaan pienelle korviketta, jotta rinnanpäät ja tissit saivat parantua rauhassa. Antibiootti avasi tukoksia. Osittainimetyksellä mentiin se kaksi viikkoa siitä eteenpäin, mitä se antibiootti kesti. Tämän jälkeen kokeilin täysmetykseen siirtymistä, mutta imetys teki edelleen kovin kipeää, joten totesin osittainimetyksen olevan meidän juttu. Maitoa olisi aivan varmasti riittänyt ja Lauri rakasti tissiä edelleen, eikä vieroksunut yhtään. KADUTTAA sinänsä kun ei sinnikkäästi yritetty täysimetykseen kivuista huolimatta nimittäin.....

...kivut lakkasivat kokonaan Laurin ollessa noin parin kuukauden ikäinen! Olin lukenut keskustelupalstoilta lukemattomia kokemuksia siitä, että imetyskipu loppuu kuin seinään kuukauden-kahden imetyksen jälkeen, en kuitenkaan uskonut sitä omalle kohdalle. Olisi pitänyt! Korvikemäärät olivat olleet koko ajan todella pieniä. Vain muutaman kerran päivässä alle desin määränä. Silloin päivässä meni 2-3 desiä korviketta. Yritin sitten vielä sinnikkäästi pelkälle tissille, mutta Lauri vaati pullosta saadun nopean maidon tiettyyn aikaan päivästä. Asia oli sitten loppupelissä ok, kuitenkin rintamaidolla suurimmaksi osaksi mentiin ja vauva kasvoi loistavasti.Vaikka täysimetys ei onnistunut lopulta, imettämisestä tuli todella mieluinen asia sekä minulle että Laurille. Se oli meidän yhteinen hetkemme, ja oli oikeastaan jopa ihanan tuntuista kun vauva imee tyhjäksi täydentuntuisen tissin. :DD tai miten sen nyt kuvailisi parhaiten. Pieni katkeruus on koko ajan takaraivossa, että miksi, oi miksi  menin silloin yksi ilta antamaan sen korvikkeen, josta seurasi tiehyttukos, josta seurasi rintatulehdus, josta seurasi antibiootit ja Laurin masuvaivat.... No tikulla silmään sitä joka menneitä muistelee!



Nyt jos tätä lukee joku, jolle täysimetys on tavoite ja vastoinkäymiset tuntuvat ylitsepääsemättömiltä, maitoa riittää, mutta tekee kipeetä tai jotain, YRITTÄKÄÄ SINNIKKÄÄSTI! Hakekaa rohkeasti apua ja vertaistukea! Mä vastailen myös mielelläni kysymyksiin, jos vaan osaan!

Imetykseen liittyy toki muitakin haasteita kuin nuo alkutaipaleen vaikeudet, imuotteet, maidon riittävyys, pakkautumiset ym. Esimerkiksi kun vauva kasvaa isommaksi, ja alkaa olla enemmän kiinnostunut ympäristöstään, tuo se haastetta imetykseen, kun vauva ei keskitykään kuten ennen. Meillä tuli tämän lisäksi vaihe, jolloin Laurilla oli erilaisia rituaaleja jutella tissille aina imemisen ohella. Välillä juttua tuli tissi suussa ja maidon valuivat minne sattuu. Yksi puhuttava imetykseen liittyvä asia on erilaiset imetysasennot. Neitstä googlettamalla löytyy tietoa kyllä joka lähtöön ja itse olen kokenut sen hyväksi tavaksi ottaa selvää asioihin! :)

Loppuun vielä tämän hetken tilanne. Eli kiinteät on aloitettu hieman alle neljän kuukauden ikäisenä Laurille, alkuun korvikkeen määrä väheni entisestään ja päivässä sai lähinnä kiinteää ja tissiä. Sitten tulivat kauan pelkäämäni tissiraivarit, mutta en luovuta edelleenkään, vaan imetän silloin kun Lauri mieluiten imee, eli väsyneenä ja öisin. Kyllä se luonnostaan nyt pikkuhiljaa koko ajan vähenee, mutta olen todella tyytyväinen tähän yli neljän kuukauden imetyssaavutukseen! Suunnitelmani olisi pitää yöimetystä yllä lopulta siihen asti kun Lauri yöllä syö, katsotaan miten käy! Mutta tällä hetkellä Lauri siis syö 3-5 desiä korviketta päivässä, muuten tissiä ja sitten nämä epäviralliset kiinteiden syömiset ja maistelut! :) Eli hyvin menee vielä! Luopumisen tuska on suuri, mutta taitaa kuulua asiaan...

Jos meille joskus siunaantuu toinen lapsi, aion ehdottomasti tämän kokemuksen perusteella kokeilla täysimetystä uudelleen! :) Mutta tärkeintä on, että vauva kasvaa ja voi hyvin!

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Oma huone ja retroilua

Siirsin Laurin sunnuntaina nukkumaan omaan huoneeseen. Itkuhälyyttimen kanssa. Meillä makkarit on ''vierekkäin'', mutta olohuoneen ja eteisen kautta kiertäen. Välissä olevat seinät toimii tehokkaasti äänieristeenä, joten en heräisi Laurin ääniin yöllä ilman hälyytintä. Nyt on takana kolme yötä, ja kaikki on mennyt todella hyvin. Laurin heräsi ensimmäisenä yönä viiden jälkeen ensimmäisen kerran, seuraavana yönä söi tissiä kolmen aikoihin ja viime yönä ensimmäinen herätys puoli viisi. Tämä järjestely on syventänyt Laurin unia entisestään, poika nukkuu niin hyvin! :) Ja äitikin nukkuu paremmin. Ja se tunne, kun aamulla menee huoneeseen, jossa Lauri kurkistelee hymyillen pinnojen välistä. <3 ! Ihan sydän sulaa.


Eilen oli niin kova helle taas, ja tietenkin Laurin kaikki parhaimmat ja sopivimman kokoiset ''hellevaatteet'' pyykissä tai narulla kuivumassa. Olin jo pukemassa Laurille tavallista lyhythihaista bodya, kun silmiini osui Laurin vaatekaapin perältä kuvan haalariasu. Se on Teemun vanha. Kokeilin sitä Laurille ja se oli juuri sopivankokoinen, mutta kokoa 80? :D No, kuitenkin. Lauri näytti ehkä hivenen tyttömäiseltä siinä, eikä se ole oikein nykyaikainen, mutta päädyin kuitenkin jättämään sen päälle. Pakkasin varoiksi mukaan bodyja, jos Lauri saisi liikaa oudoksuvia katseita. 

Sain napattua Eetusta ja Laurista tähän asti edustavimmat yhteiskuvatkin Lahdessa käydessä.






Mittari näytti eilen lähemmäs 30 astetta täällä Orimattilassa ja minä päätin fiksuna tyttönä iltapäivällä lähteä vaunujen ja koirien kanssa kävelemään Teemua vastaan, kun tulee töistä. HUHHUH, voin sanoa, että ei ollut mikään virkistävä lenkki. Olin aivan pyörtymispisteessä, kun Teemu tuli lopulta vastaan. Jalkoihin oli tullut rakot ja oli pakko riisua Laurikin vaippasilteen. Päätimmekin kävellä suoraan anoppilaan vilvoittelemaan. :D Innostuin siellä sitten kuvailemaan anopin puutarhaa.












maanantai 24. kesäkuuta 2013

Vauvanvaatefriikkeys


Tässä viimeaikaisia vaatehankintoja ja suuria suosikkeja näin kesällä! Haluan jakaa tämän, koska itse koen saavani todella paljon inspiraatiota toisten blogeista! :) Näin kesällä Lauri on kotona ollessa lähes aina vaippasillaan, mutta muualla kuin kotona nämä kesätamineet ovat tarpeen! :) 


Body on kirpparilöytö!


Housut on saatu kaverilta, kokoa 56 ja menee vieläkin vaikka poika jo muuten kohta kokoa 68! :D

Ristiäislahjapipo :)

Kummisedän ostama body!




Suurin osa Laurin vaatteista on saatu käytettyinä tai kirpparilta ostettuja, joten välillä on kiva vähän shoppailla jotain omannäköistä puettavaa pojalle ihan uutenakin! :)

torstai 20. kesäkuuta 2013

Neljä kuukautta

<3
Meidän Lauri on lauantaina jo 4 kuukautta vanha. Neuvolan mitat ja kuulumiset täältä. Tähän väliin se perinteinen kliseinen, mihin tää aika menee? Kerroin täällä neuvolakuulumisia viime viikolta, ja asiat ovat kutakuinkin ennallaan. Laurin motoriset taidot kehittyvät päivä päivältä enemmän, ja ensimmäinen mustelmakin on jo eilen bongattu :( !




Uusien taitojen myötä yöt ovat olleet vaihtelevasti vilkkaampia, yhtenä yönä Lauri heräili jatkuvasti, pyöri sängyssä, oli sivuttain vatsallaan jumissa, yhtenä aamuna löytyi jalkopäästä... Mutta kääntymistaidon myötä Lauri on vakiinnuttanut nukkumisasennokseen vatsallaan nukkumisen ja jos Lauri nukkuu sikeästi niin uni todellakin on katkeamatonta ja rauhallista. Viime yönä Lauri heräsi vasta viiden jälkeen ensimmäisen kerran, ja senkin jälkeen vielä muutama tunti nukuttiin. Nukkumisesta puheenollen, Lauria ei tarvitse enää nukuttaa ollenkaan, vaan laitetaan sänkyyn nukahtamaan itsekseen.

Soseiden syömisessä Lauri on kuin vanha tekijä, poika vetäisisi varmasti soseilla kuvun täyteen jos vain antaisi. Tällä hetkellä annan aamupäivisin kasvissosetta muutamia lusikallisia ja iltapäivästä/illasta marja- tai hedelmäsosetta. Kaikki on tähän mennessä kelvannut, eikä onneksi ole tullut mitään oireita sopimattomista ruoka-aineista. Haaveissa olisi tulevaisuudessa tehdä soseita itse. Osittaisimetys on jatkunut menestyksekkäästi, rintaraivarit ovat vähentyneet (!!!!!!!) ja korvikemäärät myös, jee! Olen todella ylpeä tästä 4 kuukauden imetyssaavutuksesta! En olisi ikinä uskonut tämän toteutuvan näin hienosti vaikkei täysimetys onnistunutkaan. Voin hyvällä omatunnolla sanoa, että pääasiassa rintamaidolla on poika kasvanut, niin pieniä ovat meillä menevät korvikemäärät olleet koko ajan.




Niin ja sitten tämä tapaus nimeltä tutti. Meidän tutinsyönnin alkutaipaleesta voi lukea täältä. Laurista ei uskoisi, että tutti ei kelvannut vielä muutama viikko sitten. Tuttia siis syödään edelleen harmin tullessa ja joskus nukkumaanmennessä, ja rauhoittuessa. Lauri kyllä ilmaisee, jos ei tuttia jossain tilanteessa kaipaa. Meillä ei ole tutiton vauva. :)


tiistai 18. kesäkuuta 2013

Synnytys omin sanoin

Olen nyt seurannut monia monia blogeja, joissa on nyt kevään aikana synnytelty vauvoja maailmaan ja ihmetellyt kerta toisensa jälkeen "miten toisistaan poikkeavia synnytykset osaavat olla". Ja varsinkin se, miten eri tavoin äidit sen kokevat. Loppuraskaudessa synnytys tietenkin mietitytti, mutta missään vaiheessa en sitä itse pelännyt, pikemminkin odotin innolla. Tähän varmasti vaikutti kevään raskaus ja synnytys -opinnot koulussa, sekä oma asenteeni. Suunnittelin, että kun synnytys aikanaan käynnistyisi, olisin kotona niin pitkään kuin suinkin pystyisin supistuksien kanssa olemaan. Näin välttyisin sairaalassa kärvistelyn, saisin olla kotona vapaasti "oma itseni" kipuja sietäessä ja säästäisin sairaalamaksuissa. Toisin kävi, todellakin. Haluan kuitenkin jo tässä vaiheessa tehdä selväksi, että synnyttäminen oli mahtava kokemus ja jo heti seuravaana päivänä olin valmis kokemaan saman uudestaan. Mulle ei jäänyt minkäänlaisia traumoja! Nyt tiedän myös, miltä "synnytysikävä" tuntuu. :)

Tiistaina 19.2 kysyin äidiltäni tekstiviestillä voinko saunoa heillä illalla ja vastaus oli "tervetuloa, jos sitä viimeiset löylyt taas..". Olimme saunoneet "viimeisiä löylyjä" ennen synnytystä jo monet kerrat. Raskausviikkoja oli 40+6 ja Teemu oli iltavuorossa. Päivä oli edennyt kuten siihenkin asti, mitään synnytykseen viittavaa ei ollut. Olin tuossa vaiheessa kokenut kivuttomia harjoitussupistuksia jo viikkotolkulla, enemmän ja vähemmän. Päätin mennä saunomaan kävellen (jos vaikka se saisi jotain aikaan), matkaa meiltä vanhemmilleni on noin kilometri. Matkalla tunsin kivuttomia supistuksia samalla lailla kuin aina kävellessä olin tuntenut, joskus niitä tuli jopa säännöllisesti. Tulin hirveän hikiseksi kävelymatkalla ja maha oli hirveän pingottunut perille tullessani. Inhottavinta raskausaikana oli, jos pingotus kesti minuuttitolkulla! Naama punaisena join kahvia ja odottelin saunaan pääsyä, tässä vaiheessa huomasin että harjoitussupistuksia oli tullut säännöllisesti kävelymatkasta asti ja ne napakoituivat hiljalleen (todellakin siis hiljalleen). Ekan kerran oivalsin, että tämähän voisi enteillä jotain, kun suihkussa seisoessakin tunsin supistukset selkeästi. Ne eivät siis olleet vielä kipeitä, napakoita vain. Saunoin äitini kanssa, itse en yleensä heittele löylyä, mutta nyt kärvistelin ja istuin äitini heittäessä tyypilliset "tappolöylyt", ajattelin että laitetaan nyt sitten bensaa liekkeihin kun mahdollisuus on. Se toimi. Suihkun jälkeen supistusten väli pieneni 10 minuuttiin. En ollut puhunut supistuksista vielä vanhemmilleni, laitoin Teemulle vain viestiä että nyt tuntuu jo suihkussa ollessakin. Olin aikaisemmin jo viestittänyt kävelyn aiheuttamasta säännöllisyydestä. Istuimme sitten saunan jälkeen katsomaan Suomen surkeinta kuskia, paikalla oli myös enoni. Siinä istuskellessa kerroin sitten että on ollut vähän napakampia säännöllisiä supistuksia. Laskin koko ajan niiden väliksi sen noin 10 minuuttia, välillä supistus saattoi jäädä kokonaan välistäkin. Sain enoltani kyydin kotiin "jos lupasin etten synnytä autoon" :D Jomotteli jo menkkamaisesti tuossa vaiheessa. Kotiin päästyä istuin koneelle ja supistuksia tuli jatkuvasti suht säännöllisesti. Kello oli 22-23 kun laitoin Teemulle viestiä, että varautuu ettei pääse töistä tullessa nukkumaan ollenkaan. Teemu pääsi puolilta öin 10 tunnin työpäivän jälkeen. Mua supisteli jo ihan kiitettävän kipeästi ja kaurapussin otin käyttöön. Käskin Teemun kuitenkin nukkumaan ja itse en saanut supistuksilta unta. Teemu ehti nukkua puoli tuntia kun yhtäkkiä supistukset voimistuivat ja tihenivät viiteen minuuttiin. Herätin Teemun lämmittelemään kaurapussia ja mun sietokyky alkoi loppua. Halusin sairaalaan, vaikka supistuksia ei ollut tullut vielä ohjekirjojen mukaisesti. Eikä todellakaan niin kauan kun kotona suunnittelin selviäväni.

19.2.
Tässä vaiheessa oli siis jo keskiviikko 20.2 ja kello melkein kolme yöllä (rv 41+0). Ajomatka Orimattilasta Lahteen oli hirveä! Puristin Teemun jalkaa aina supistuksen tullessa ja istuinlämmitin paahtoi täysillä selkään. Synnärillä pääsin käyrälle ja kuin taikaiskusta supistusten väli piteni reilusti, mutta niitä kuitenkin piirtyi ja ne olivat todella kipeitä. Olen jotenkin luonnostaan vieraskorea ja otin supistukset rauhallisesti hengitellen kätilön läsnäollessa. Se on sairaalassaolon hyvä puoli, että mulla herää luonnostaan joku rauhallisuus hoitajien läsnäollessa enkä hötkyile, huuda tai kiroile supistusten aikana samalla lailla kuin kotona Teemun kanssa kaksin ollessa. Kyllä vähän vaikersin hiljaisesti. Enkä edes tehnyt sitä tarkoituksella, se vaan meni niin! Ja hyvä niin. Joka tapauksessa kätilö katsoi kohdunsuun tilanteen ja oli niin epäkypsä tilanne kuin vaan voi olla. Otin tiedon silti aika lunkisti vastaan, "kyllä se siitä sitten, vastahan mä oon jonkun 5 tuntia kipeesti supistellut". Sain kivunlievityksenä petidiinipiikin kankkuun, sairaalatamineet päälle, tarkkailuhuoneesta sängyn ja käskyn käydä nukkumaan. Teemu lähti kotiin, koska synnytys ei ollut todellakaan käynnissä. :( Supisteli vielä puoli tuntia, sen jälkeen lääke alkoi vaikuttaa ja supistukset loppuivat KOKONAAN. Nukuin pari tuntia hyvin sikeästi lääkkeen takia, sitten heräsin aamuyöllä ja tajusin ettei enää supista ja voi sitä vitutuksen määrää! Itku meinasi tulla, kun käytävältä kaikui vastasyntyneen itku. Oma vauva ei näköjään vielä päättänyt syntyä. Aamulla kätilö otti vielä käyrää ja kertoi petidiinillä voivan olla oikeassa kohdassa otettuna joko synnytystä edistävä tai supistuksia estävä vaikutus. Käyrälle ei piirtynyt enää supistuksia. Lääkkeen vaikutus oli kuulemma 2-4 tuntia. Sain sitten luvan lähteä kotiin aamiaisen jälkeen. Soitin pettyneenä Teemua hakemaan minua kotiin. Siinä sitten aamupalaa syödessä tunsin taas niitä tutuksi tulleita kivuttomia kovettumisia, epäsäännöllisesti. Olin kuitenkin varma, että synnytys ei ole lähelläkään. 

Menimme aamukahville Teemun vanhemmille, ajomatkalla sanoin huvittuneena vielä, että taas nämä  supistukset alkaa samalla lailla kuin edellisenä iltana. Olimme joskus klo 9-10 välillä Teemun vanhempien luona Orimattilassa, jossa supistukset alkoivat taas napakoitumaan ja kipeytymään. Kävin aina supistuksen tullessa hengittelemässä ja kävelemässä toisessa huoneessa. Teemu oli nälkäinen, sillä meillä ei ollut mitään ruokaa ja se oli tietenkin yöllisen kotiinmenon jälkeen vain herännyt hakemaan minua sairaalasta. Päätimme sitten yhdessätuumin hakea paikallisesta kiinalaisesta ruokaa anopin kanssa. Koska näytti siltä, että synnytys voisi hyvinkin käynnistyä, ajateltiin syödä ennen koitosta. Olin jo siinä vaiheessa niin kipeä, että mun oli pakko jäädä autoon huohottamaan supistuksia, en olisi kehdannut ravintolassa olla. Söimme (tai oikeastaan he söivät, mulle ei maistunut ollenkaan) ja lähdimme kotiin pohtimaan ja jännittämään tulevaa. Teemun työt olisivat alkaneet klo 14. Puolilta päivin supistukset olivat jo suhteellisen voimakkaita, kaurapussi oli mun paras kaveri ja yritin supistusten välissä nukkua. Teemu jäi töistä pois, sillä vaikutti siltä että lähtö sairaalaan olisi jo samana päivänä. Klo 16 olin kotona jo niin kipeä että menin meidän minikylppäriin kuuman suihkun alle seisomaan. Olin aivan omassa maailmassa aina supistuksen tullessa. Kuuma vesi helpotti pahimpaan piikkiin. Muistan kuinka mietin suihkussa seisoessani, että "miten ihmeessä voin tulla koskaan pois täältä" :D Jossain vaiheessa vessassa käydessä irtosi limatulppa, kokonaisena, ihan kuin oppikirjan mukaan! Uhosin vielä neljän jälkeen Teemulle, että mehän ei sairaalaan lähdetä tämän vuorokauden puolella ja makseta kahta sairaalamaksua samalta päivältä! Lopulta viiden  jälkeen mun sietokyky alkoi olla vähissä ja lähdimme sairaalaan.


Supistaaaaaaa.....
Ilmoitin synnärin ovella jo, että "aamulla kotiuduin ja täällä taas ollaan muka synnyttämässä!" Pääsin taas käyrille, supistuksia piirtyi tasaiseen 5-10 minuutin välein. Olin todella kipeä aina supistuksen tullessa, mutta aloin jo samalla turtumaan kipuun. Kätilö teki sisätutkimuksen ja totesi kohdunsuun olevan edelleen kiinni, eikä synnytys ollut käynnistynyt. Olin tyrmistynyt siitä, ettei siihen astiset supistukset olleet saaneet aikaan mitään! Sain päättää menemmekö takaisin kotiin vai jäämmekö sairaalaan parempien kipulääkkeiden äärelle. Ei tarvinnut kahdesti kysyä! :D Minut otettiin sisään ja pääsimme Teemun kanssa perhekammariin odottelemaan synnytyksen käynnistymistä. Ilta meni supistuksia sietäessä. Olin vuorattuna kauratyynyihin ja käyrää otettiin säännöllisin välein. Sisätutkimuksia tehtiin myös, eikä homma vaikuttanut edistyvän yhtään. Illalla laitettiin tippa, koska ruoka ei ollut maistunut koko päivänä. Sain yötä vasten kankkuun taas petidiinipiikin sekä rauhoittavan lääkkeen ajatuksena se, että nukkuisin. Tällä kertaa lääke ei auttanut kipuun ollenkaan, teki vain rauhoittavan rinnalla pöhnäisen olon. Soitin kelloa koko ajan yöllä, kun sattui niin vietävästi. Kolmen aikaan olin auki yhden kokonaisen sentin! Synnytys ei ollut kunnolla edelleenkään käynnissä. Kokeilin kiikkutuolia kehotuksesta, ei auttanut. Paras asento oli kyljellään sängyssä. Lopulta päädyin suihkuun jumppapallon päälle. Se helpotti hetken verran hieman.

Torstai 21.2. jatkui samaan rataan. Aamupäivästä otettiin käyrää ja supisteltiin, kauratyynyjen seassa makoilin ja yritin rentoutua jotta paikat lähtisi aukeamaan. Telkkarista katottiin (tai Teemu katsoi) kaikkea hömppää. Kätilö kävi jossain vaiheessa lääkärin kanssa tekemässä sisätutkimuksen todetakseen, että olen 2 cm auki!  En tiennyt itkeäkö vaiko nauraa! :DD Kävin taas suihkussa jumppiksen kanssa. Sain myös kokeilla supistuksiin TENS-laitetta, joka antoi jotain sähkövärinähierontaa selkään , vatsaan ja reisiin. Se tepsi hetken, mutta pian kipu kuulsi läpi samalla lailla kuin aikaisemmin ja värinä tuntui lähinnä inhottavalta. Pyysin myös aqua-rakkuloita reisiin, eikä nekään tuntuneet kamalasti helpottavan. Olin supistellut jo yli vuorokauden ja aivan kuolemanväsynyt, simahdin aina supistusten välillä. Iltapäivällä olin edelleen vain 2 cm auki. Pyysin kipulääkettä ja sain tramalpiikin kankkuun, joka ei auttanut kyllä ollenkaan. Kätilö ehdotti sitten ammetta, jonne meninkin mielelläni! :D Amme oli ihana, rentouduin aina supistusten välissä kuumassa vedessä. Tunnin lilluttuani supistukset alkoivat edelleen voimistumaan. Sisätutkimus näytti tässä vaiheessa edelleen 2 cm, kätilö informoi lääkäriä tilanteestani ja pääsimme vihdoin synnytyssaliin! Kello oli noin kuusi illalla. Ilokaasusta tuli aluksi paras kaveri, vaikkei se kauheasti kipuihin auttanutkaan. Vedin sitä aina supistusten tullessa, pöhnäinen olo vei huomion pois kivuista. Loppujen lopuksi supistukset tuntuivat niin kamalilta, että Teemu joutui kätilön kanssa melkeinpä pakottamaan minut ottamaan ilokaasua. Kuukahdin aina supistusten välissä. Lääkäri ja lääkäriopiskelija tulivat tarkistamaan tilannetta, heidän mukaansa olin jo 4 cm auki. Kalvot puhkaistiin ja vauvalle laitettiin pinni. Hetken päästä oma kätilöni teki tutkimuksen ja totesi lääkäreiden aina vähän liioittelevan, että olinkin vain 3 cm auki. Kinusin kipuihin puudutusta, olin niin väsynyt ja kipeä. Kätilö selitti, että minun kannattaisi odottaa epiduraalin ottamista myöhempään ajankohtaan, jotta vaikutus olisi kaikista edullisin synnytyksen etenemisen kannalta. Otin sen kuitenkin heti, sillä olin lopen uupunut kipuihin. Sain sitten epiduraalin ja tipan kautta annettiin supistuksia voimistavaa lääkettä.




Päivä oli vaihtunut ja oli perjantai 22.2 (rv 41+2) ja kello oli jo yksi. Oli aivan ihanaa olla kivuton! Tai niin ihanaa kun voi vaan olla lapsivedestä likaisena lainehtivassa synnytyssängyssä. Muistan kätilön vaihtaneen mulle jossain vaiheessa puhtaat sukat. :D Nukahdin tunniksi ja heräsin sitten aivan kamalaan paineen tunteeseen! Siis alkoi väännättämään todenteolla. Alkuun pistin jotenkin luontaisesti pidätysvaiheen päälle. Teemu nukkui keinutuolissa, oli pakko herättää se ja kertoa uudesta käänteestä. Soitin sitten kelloa ja kerroin että painattaa niin pirusti, ja sain luvan ponnistella rennosti aina tunteen tullessa. Sisätutkimuksen mukaan olin jo 7 cm auki. Säikähdin kauheasti nopeaa edistymistä ja varsinkin kun kätilö vielä tuossa vaiheessa lähti pois huoneesta ja jätti minut ja Teemun ponnistelemaan keskenämme. Käski vaan kyljelleen. Oli muuten niin hullu tunne se ponnistamisentarve! Tunsin itseni aivan lehmäksi.. :D Epiduraali oli siis vaikuttanut juuri positiivisesti ja jouduttanut synnytystä! Olin ihan ällikällä lyöty, luulin että hommassa menisi vielä kauankin. Teemukaan ei tajunnut että kohta synnytetään, enkä kyllä minäkään.. Siinä sitten annoin luonnon tehdä tehtävänsä ja ponnistelin tunteen mukaan. Kätilökin tuli jossain vaiheessa katsomaan ja olin jo 9 cm auki... hetken päästä 10 cm. Siinä sitten vaan jatkoin ja jatkoin, eikä vähäsanainen kätilö edes kertonut että nyt se oikeasti syntyy!! Jossain vaiheessa vaan huomasin ponnistamisen alkavan kipeästi "kiristämään", ja kätilö kertoi pään syntyvän. Siinä siiten ihan ihmeissäni nopeasta edistyksestä puhkin ja vaikersin pään pihalle...KYLJELLÄÄN. En missään vaiheessa kuvitellut synnyttäväni muussa kuin perinteisessä puoli-istuvassa asennossa jalat harallaan. Mutta niin siinä vaan sitten kyljellään tapahtui, käännyin sitten osin selälleni ja vauva syntyi klo 03.12. Apgar pisteet 9/9. Ponnistusvaihe kesti 12 minuuttia. Ensimmäisenä päällimmäinen tunne oli hämmennys, kaikki kävi niin nopeasti. Sitten tuli helpotus, ja niin kotoisa ja ihana olo kun sain lämpöisen vauvan rinnalle lämmittämään. Tuntui oudolta, kun kätilö onnitteli. "Siis vaastahan mä olin 2 cm auki?!?!" Teemu leikkasi napanuoran ja siinä me sitten hipelöitiin uutta tulokasta ihmeissämme. Äitiyskorttiin tosiaan merkittiin synnytyksen kestoksi 11 tuntia. Tuntuu niin lyhyeltä ajalta! Vaikka mehän oltiin siellä pari päivää ennen kuin synnytys edes kunnolla käynnistyi. Kätilöt kertoivat, että minulla ennakoivat supistukset olivat poikkeuksellisen säännöllisiä ja kivuliaita, olin siis tämän ns. pitkittyneen latenssivaiheen sairaalassa. 






Synnyttäminen oli kivaa, uudestaan! :D Tosin olisin voinut olla toista mieltä jos kaikki ei olisi mennyt niin hyvin puudutteen osalta. Otin sen ilmeisesti JUURI oikeaan aikaan, en ollut enää kipeä, mutta tunsin kuitenkin supistukset paineena. En edes repeillyt pahemmin, eikä episiotomiaa tehty, muutama tikki tuli. Aika hyvin mä omasta mielestä jaksoin, en kuitenkaan nukkunut muutamaan yöhön nimeksikään. Olen kyllä näin jälkikäteen miettien todella tyytyväinen siihen ratkaisuun, että jäimme sairaalaan odottelemaan synnytyksen käynnistymistä. Sairaalassa keskityin supistuksista selviämiseen paljon paremmin kuin kotona, ja olin todella rauhallinen koko ajan. Kaiken vaivan palkinto on mitä parhain <3 :)