keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Kahdeksan kuukautta


MUN PITKÄÄN JA HARTAASTI KIRJOITTAMA TEKSTI, JONKA JULKAISIN EILEN, KATOSI ÄSKEN KUIN TUHKA TUULEEN. Ihanaa, siis aivan loistavaa... Mä taidan poistaa tabletista ja puhelimesta "Blogger" -sovelluksen, kun ei ne pysy mukana näissä jutuissa mitä koneella tekee ja julkaisee. Mun oma vikahan se kai on, en kyllä ymmärrä miten se nyt noin vaan voi kadota. JO JULKAISTU TEKSTI! VOI ITKU..

Joo siis tekstihän siis oli Laurin kahdeksan kuukautta -postaus, jota en todellakaan aio edes yrittää alkaa kirjoittaa uudelleen siinä muodossa kuin se oli.. Lisään noi samat kuvat ja otsikot ja kirjoitan pääpointit vaan... älkää välittäkö, jos lävitse loistaa aivan järjetön turhantuneisuus.

Niin (JÄRJETTÖMÄN SYVÄ HUOKAUS), meidän kullanmuru täytti toissapäivänä kahdeksan kuukautta. Lauri on ollut pienestä pitäen mielettömän helppo ja rauhallinen vauva ja tuntuu että mitä vanhemmaksi se kasvaa, sitä helpompi on toista ymmärtää.




- Istuu tukevasti, tykkää hytkytellä.
- Liikkuu ryömien, välillä kontaten.
- Konttausasennossa kiertää akselinsa ympäri, tykkää myös siinä hytkytellä.
- Harjoittelee nousemaan tukea vasten, yleensä polviseisonnassa, pari päivää sitten alkoi nousta myös jaloilleen.
- Seisottaessa seisoo tukevasti, mutta kävelyttäessä ei vielä askella.  
- Osaavat kädet, pinsettiote. Lelujen mekanismeja osaa käyttää. 




- Kahdet päiväunet,ensimmäiset aamupäivällä ja toiset iltapäivällä. 
- Yöunille klo 20-21, ensimmäinen herätys klo 5-6. Tutti tai maitoa ja nukutaan kahdeksaan. 
- Nukahtaa itsekseen.




- Viisi ateriaa: aamiainen, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. Maitoa väleissä. 
- Sormiruokailee milloin mitäkin, kasviksia, hedelmiä, leipää, naksuja, muroja.... Ei vedä herkästi ruokaa henkeen, joten mutustelee esimerkiksi leipää jo kokonaisena. 
- Osaa juoda tuttipullosta maidon itse ja harjoittelee nyt nokkamukista juomista syöttötuolissa. Yleensä ruokailujen yhteydessä juo vettä lasista/mukista hörpyttäen. Osaa juoda pillimukista. 
- Ruuat maistuvat hyvin, annoskokona pieni purkillinen. 

- Puhuu paljon omaa kieltään, tavuttelee. Nauraa räkättää ääneen, jos kutittelee tai hassuttelee. 
- Vieraiden läsnäollessa ujostelee, ei touhua tai juttele kuten normaalisti, rentoutuu kuitenkin vieraiden viipyessä pitempään. 
- Muutama isompi vierastusitkukohtaus ollut. Muutenkin vierastaa kyllä vieraampia henkilöitä, mutta äidin tai isin läsnäolo helpottaa tutustumisvaiheessa. 
- Ymmärtää ein, suu menee silloin mutruun kun kielletään. Unohtaa kiellon nopeasti ja yrittää uudelleen.
- Kestohymyilee ollessaan hyvällä tuulella.
- Lempileikkejä ovat riehumis- ja peuhaamisleikit, kutittelu, loruttelu, lauleskelu ja tietenkin omat leluleikit. Koiria tykkää jahdata minkä ehtii. 
- Jonkinsortin äitivaihe menossa. Vain äiti kelpaa tietyissä tilanteissa, kuten silloin kun yrittää katsoa telkkaria tai syödä. 


- Käy potalla aina unien ja ruokailujen jälkeen. Hienosti tekee silloin tällöin tarpeensa pottaan.
- Suussa kaksi hammasta, jotka harjataan päivittäin.
- Vaatekoko on tällä hetkellä 74. 
- Oikea vesipeto. Kylpyhetket ovat lemppareita, kun nykyään saa istua ja leikkiä ammeessa. Veden roiskiminen on parasta. 
- Lempihuone on vessa, sinne ryömii aina tuhatta ja sataa innoissaan läähättäen jos kuuleekin oven aukenevan.
- Rakastaa piirrettyjen tunnareita ja tykkää muutenkin aina silloin tällöin katsella värikkäitä lastenohjelmia.
- Ensi maanantaina meillä on lääkärineuvola, jossa kuullaan sitten mittoja sun muuta... :)

4 kommenttia:

  1. Onnea 8-kuiselle, vähän myöhässä kylläkin :) Itsellä 1/13 syntynyt poika ja melko samoja asioita meillä 8.kuisena tehtiin :)

    babiator.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lauri kiittää! :D Meillä taitaa olla teidän pojan joku vanha vaatekappale, taidettiin tehdä fb-kirppiskauppoja joskus ;)

      Poista
  2. Olisipa hauska tietää mikä tuo vessajuttu on, nimittäin se on myös meidän neidin lemppari huone. :D Vähän jos on väsy ja kannat pois vessasta, niin aivan jäätävää huutoa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä! Olen kuullut monien sanovat vessojen olevan vauvojen lempparipaikka! :D Mikähän niissäkin kiehtoo, meillä vielä pahimmillaan vaipparoskis tulvii yli ja haju sen mukainen....

      Poista