tiistai 24. syyskuuta 2013

Vauvan hampaat



Maailman ovelin ja persoonallisin otsikko. Tajusin yksi päivä kuinka hyvänä muistikirjana tää blogi on toiminutkaan, kun täyttelen Laurin vauvakirjaa. 

Eilen puhkesi Laurin ensimmäinen hammas. Vaikka me oletettiin hampaiden tulon aiheuttavan Laurissa varmasti oireilua (rokotteista oireili voimakkaasti), säästyttiin me lähestulkoon oireitta (pientä kiukkuherkkyyttä). Loppuviikosta bongasin, että ien oli oikean alahampaan kohdalta verestävän punainen. Viikonloppuna mökillä Lauantaina ien jo pullotti ja Sunnuntai-iltana tihkui vähän verta. Eilen aamulla oli tullut selkeästi läpi ja sormella tuntui. = Ei lisääntynyttä kuolaamista (tiesittekö muuten, että vain 15% vauvoista kuolaaminen lisääntyy hampaita tehdessä?), ei ärtyneisyyttä eikä yövalvomisia. Toi kuolaamisjuttu on aika jännä, kun niin moni äiti alkaa vauvan alkaessa kuolaamaan puhumaan, että "hampaat taitavat tehdä tuloaan", mutta silti noin pienellä osalla vauvoista se suoranaisesti liittyy hampaiden puhkeamiseen. 

Otin mielenkiinnosta vähän enemmän selvää aiheesta ja lueskelin, että hampaiden puhkeamisen yhteydessä esiintyvät oireet (ärtyneisyys, itkuisuus, syömättömyys ym.) eivät nekään liity suoranaisesti itse puhkeamistapahtumaan vaan sen aiheuttamaan lievään lämmönnousuun, jota ilmenee juuri siinä vaiheessa kun hammas on tulossa ikenen läpi esille. Useat vauvat kuitenkin "oireilevat" äitien mielestä hampaiden puhkeamista päivä/viikkotolkulla, mikä johtuu siitä, että imeväisikäisillä esiintyy usein ensimmäiset lievät ja vähemmän lievät infektiotaudit (joissa samankaltaisia oireita) samoihin aikoihin, kun ensimmäiset hampaat puhkeavat (tämän takia tulehduskipulääkkeen antaminen saattaa helpottaa "oireita"). Puhkeava hammas aiheuttaa myös kutinaa ja puremisen/hankaamisen tarvetta ikenessä, joka selittää osaa vauvan oireilusta. Meidän Laurin "kiukkuisuus" johtui varmaankin tästä ikenen tuntemuksesta. Kipua hampaiden puhkeaminen ei aiheuta eikä saa vauvalle aiheuttaa.

1

Laurille puhkesi aika myöhäisessä vaiheessa tuo ensimmäinen. Ensimmäinen hammas puhkeaa yleensä 4-8 kk iässä. Tiedän kuitenkin vauvoja joille on lähempänä vuoden ikää alkanut hampaita vasta tulla, eikä se ole mitenkään tavatonta muutenkaan. Laurillehan tuli joskus 4-kuisena sellainen "valehammas" vasemman alahampaan kohdalle, oikeesti, semmoinen valkoinen kova nakero, jota me luultiin hampaaksi! :'D Nyt kyllä jälkikäteen ajateltuna se ilmestyi aika tyhjästä, ien ei ragoinut siihen mitenkään, ja se katosikin yhtä nopeasti kuin tulikin. 

8 kommenttia:

  1. Jasperilla tuli 5kk iässä 2 hammasta eteen alhaalle, ja seuraavaksi on tullut kulmahampaita :D ylhäällä edessä ei siis vielä ole ollenkaan! Hassu poika tuo, kaikki on sanonut ettei oo ikinä nähäny että olis tullu tuossa järjestyksessä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon kanssa kuullut, että voi tulla myös epäjärjestyksessä, mut se ei vissiin oo kauheen tavanomaista. :D Hassua!

      Poista
  2. minäkin kokeilen viikottain tytön suuta että joko sinne olisi hammasta ilmestynyt mutta mitään merkkejä ei ole, eli tuskin ihan kuukauden sisään mitään ilmestyykään! Hauska tieto tuo kuolaamisen lisääntymisen "harvinaisuus"! Sikäli kyllä helpottava kuulla ettei se välttämättä lisäänny, me ainakin hukuttaisiin kuolaan kun Taimi on kuolannut alusta saakka järkyttävän paljon :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laurikin on kuolannut ihan pienestä pitäen kiitettävästi jo muutenkin! :D Mun äiti on kertonut että se ei huomannut mitenkään mun ja mun sisarusten hampaiden puhkeamista sillon ku oltiin vauvoja, ne hampaat kärjet oli vaan ilmestyneet!

      Poista
  3. Valehammas :D Mun jälkitarkastuksessa neuvolatätikin sano Pihlasta että taitaa hampaat tulla kun kuolaa niin paljon, ja Pihla oli silloin sen 2kk. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehheh! :D mä suhtaudun tästä lähin tosi skeptisesti kun kaikki mammat sanoo et niiden kuolaavat ja kiukkuset vauvat tekee hampaita... :D

      Poista
  4. Yhteisöllisyyttä luomassa!

    Tervetuloa keinuhevoseen! keinuhevonen on uusi verkkoyhteisö. Keskustelut liittyvät: perheen perustamiseen, raskauteen, lapsettomuuteen, vauvoihin ja lapsiin. Lisäksi keskutelemme pinnalla olevista uutisista. Myös harrastukset kuuluvat aiheisiimme! Tule jakamaan ajatuksia ja kokemuksia!

    www.foorumi.info/keinuhevonen

    Tykkäämällä meistä facebookissa levität tietoisuutta yhteisöstämme! yhdessämme voimme saada aikaan jotakin suurta!

    keinuhevoseen on avattu myös oma osio joululle :)

    VastaaPoista
  5. Mä yllätyin tosta kuvasta, meidän tyttö on 17kk ja just katoin, että nyt on kaikki 16 hammasta suussa (kun ne loput neljä tulee sitte vasta myöhemmin), vaikka tuo oli 7,5kk, kun vasta eka hammas tuli :)

    VastaaPoista