lauantai 7. syyskuuta 2013

Siivouspäivä

Niin oli mulla kyllä muutakin. 

Tänään meillä oli siivouspäivä, joka onnistui tällä kertaa ihan hyvin! Saatiin tehtyä kaikki mitä pitikin tänään saada. Tämän päivän ohjelmaan kuului imurointi, lisäksi pesin vihdoin ja viimein onnistuneesti meidän suihkukaapin ovet! Olin kokeillut niihin melkein kaikkea mahdollista, mutta pinttynyt saippuakalkki ei ottanut lähteäkseen.. Ostin jemmaan toissaviikolla väkiviinaetikkaa jolla liotella, mutta en käyttänytkään sitä, vaan mainonnan uhrina päätin kokeilla mitäs muutakaan kuin Cillit Bangia! Ei mennyt ihan niinku mainoksessa, että yhdellä pyyhkäisyllä kiiltää, ja lika on poissa ja sitten voi sanoa että ''siivoaminen ei ole koskaan ollut näin hauskaa ja helppoa''... >:))) ........... Kyllä, aine toimi toivotusti. Mutta VIISI **tun kertaa hinkkasin ja huuhtelin nuo hemmetin lasit ennen kuin se lika lähti. Vihaan siivoamista. 

Me tehtiin Teemun kanssa  urotyö ja käännettiin meidän jääkaappi-pakastimen ovet aukemaan toiseen suuntaan kuin aiemmin... samalla pesin ja pyyhin kaikki hyllyköt. 



Tein yhtenä päivänä viikolla mulle ja Teemulle suklaamannapuuroa ja poltin sen aika jämäkästi kattilan pohjaan. Olin oikeastaan tosi innoissani siitä, että se ei lähtenyt edes tiskaamalla tai liottamalla pois.. >:)) Mä pääsin nimittäin pitkästä aikaa kokeilemaan marttojen vanhaa menetelmää pohjaan palaneille kattiloille, eli keittämään pyykinpesunestettä liedellä... Se haju on aika karmaiseva, mutta se on maailman toimivin keino. Päätin sitten tänään tehdä samaista puuroa uudestaan ja isomman annoksen, tietenkin sekin paloi pohjaan vaikka kuinka yritin vispata ja hämmentää koko ajan miedolla lämmöllä. -___- Huomenna sitten taas poppakonstit kehiin.





Lauri on ollut taas jälleen kerran koko päivän tosi kiltti ja rauhallinen. Se nukkui kaikki päiväunet tänään parvekkeella vaunuissaan. Lauri ei pienempänä rauhoittunut vaunuihin ollenkaan kunnolla, saatika nukkunut niissä, mutta nykyään pelkkä vaunuihin laittaminen rauhoittaa ja hän nukahtaa sinne itsekseen. Tänään opittiin myös uusi taito, nimittäin käsillä yhteen taputtaminen. Läiske vaan kuuluu kun Lauri taputtaa. Me ollaan Teemun kanssa naurettu kun viimeisen parin viikon sisällä Lauri on alkanut hokea silloin tällöin äitti tai äittä. Ja nyt ihan parina viime päivänä se on ollut selkeä äiti. En usko, että se sillä vielä tarkoittaa äitiä eli minua, mutta se on vaan niin huvittavaa. 


Nelli soluttautui mattoon, joka on nyt parvekkeella odottaen viimeistä matkaansa - hermo meni.
Millikin yritti soluttautua sohvaan.
Huomenna siivous jatkuu. Vuorossa kauan odottaneet vaatekaapit, joiden sisältö vyöryy päälle kun oven avaa. Lisäksi haluaisin järjestellä vaatehuoneen ja vähän krääsäkaappeja.. 

2 kommenttia:

  1. Mä joskus kokeilin tota pulverin keittämistä töissä ja se ei tehonnu ollenkaan! Hyvä että teillä onnistu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi toinen erä ei toiminut yhtä hyvin, pohjaan jäi viel sellasta pistemäistä pinttymää mitkä piti kynsin ja hampain hinkata... Liekö sitten kattiloissa jotenki erilainen materiaali..

      Poista