Ahdistus

Minä hölmö lähdin seikkailemaan blogien ihmeelliseen maailmaan ja lopulta päädyin selailemaan erilaisia mielenterveysongelmista kärsivien blogeja. Masennusta, syömishäiriöitä, pakkomielteitä, neurooseja, itsetuhoisia ajatuksia... Mä oon jotenkin nyt niin kamalan ahdistunut kaikista niistä luuranko- ja viiltelykuvista, ja niistä synkkyyttä täynnä olevista teksteistä. Toivottavasti eivät tule uniin. Karu totuus on se, että ne ovat olemassa olevia asioita, siitä ei pääse mihinkään. Sääli ja myötätunto näitä ihmisiä kohtaan on suuri. Toivottavasti he saavat apua ja parantuvat. Toivottavasti heillä on edes pieni toivon pilkahdus. Mua ahdistaa heidän puolestaan. Eräs nuori nainen on juuri joutunut sairaalaan yrittäessään tehdä itsemurhan, toisella oli postaus itsemurhasuunnitelmista, eräs pohtii laihdutusstrategiaa tavoitepainonaan painaa 35 kiloa, yhdellä oli viimeisimmässä päivityksessä kuvat verisistä ranteista.... Oon ihan sanaton. Ne kuvat, tekstit, kaikki. Satoja seuraajia jotka ihannoivat toinen toisiaan.  On ihan sellainen tunne että jotain täytyisi tehdä heidän hyväkseen. Miksi maailmassa on kaikkea kamalaa ja ihmismieli voi tehdä tepposet? Itse olen niin kiitollinen siitä että oma mielenterveyteni on ollut aina suhteellisen tasapainoinen. Ja toivottavasti pysyykin sellaisena. Toivon paljon voimia sitä tarvitseville.

Ei mulla muuta.