sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Alelöydöt

Käväistiin eilen Sahtareilta tullessa siis Kauppakeskus Karismassa penkomassa eri liikkeiden alennusvaatteita. Ajattelin etsiä myös itselleni jotain, mutta aina jotenkin kummasti löydän vain Laurille ihania vaatteita, ja joudun jopa jättämään osan kauppaan. Eilen oli kuitenkin poikkeuspäivä ja löysin jopa itsellenikin jotain, nimittäin urheiluliivit (cittarin halppikset, mutta nyt alkuun käyvät kyllä) sekä Stadiumista juoksuhousut. Ainiin, ja cittarista ostin itselleni myös balleriinat. Mulla jäi jotenkin eilisestä kaivertamaan, kun en ensinnäkään itselleni löytänyt mitään käyttövaatteita, ja toiseksi hotsitti vielä penkoa lisää isomman koon ihania vaatteita Laurille valmiiksi. Olen hirmu pihi ihminen, mulla alkaa kirpaista aina kun teen ostoksia, vaikka olisinkin budjetoinut rahaa juuri siihen käyttöön. Mutta tosiaan pyrin aina ostamaan vaatteita alennuksesta, etenkin Laurille joka kasvaa niin hurjaa vauhtia, että vaatteen käyttöikä on todella lyhyt! Poikkeuksena muutamia must get ihanuuksia, jotka on ostettava hinnalla millä hyvänsä. Kävimme siis tänään uudestaan Lahdessa, otimme anopinkin mukaan. Harmiksi Kauppakeskus Trion liikkeistä suurin osa oli kiinni. :( Mutta tein muutamia löytöjä silti!







Kaikki ostamani Laurin vaatteet ovat nyt jo kokoa 74, sillä sitä kokoa minulla ei hirveästi Laurille valmiina ole! Tuo NameIt:n vihreä ankkuribody on samanlainen kuin Laurilla oli sinisenä koossa 62, ihastuin siihen todenteolla, ja oli pakko ostaa tuo kun sen alesta bongasin! Ainiin, ja tuo Newbien ihana pöllöbody ei ollut alennuksessa, vaan se oli sellainen pöllöfriikin pakko-ostos. Mustikkahattu, josta kerroin jo edellisessä Sahtaripostauksessa, oli siis markkinoilta ostettu!


Halusin taas jakaa tämän teille muille, koska itse tykkään lueskella toisten blogeista vauvanvaatejuttuja! :)

2 kommenttia:

  1. hih mein taimi on vasta 62cm pitkä mutta meillä on 74cm käyttövaatteissa jo kaikki nämä kesän hankinnat. varsinkin bodyissä se pituus ei minusta haittaa vielä tässä vaiheessa. toki se 62cm on sopivampi mutta ei viitsi ostaa normihintaan ainakaan juuri sen hetken sopivaa, vaan aina seuraavaa. 74cm housuista kyllä on lahkeet käännettynä sisäänpäin. pihiä sekin kai :D mutta käyttöikä on piiiiiitkä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei tossa on ideaa! Mä silloin kun Lauri oli ihan pikkuvauva niin puin jotakin kokoja isompia bodyja ja potkareita, mutta poika hukkui niihin totaalisesti. Nyt kun alkaa olla enemmän tuota massaa niin voisi hyvinkin pukea isompia bodyja jolloin käyttöikä pitenisi huimasti... Enpä tajunnut jostain syystä aikaisemmin, varsinkaan bodyissa se liikapituus ei haittaa yhtään! :)

      Poista