perjantai 28. helmikuuta 2014

Rakenneultra


Siinä viime hetken fiiliksiä ennen ultraa tänä aamuna. Kaikki on kohdussa loistavasti, Papusella on rakenteet kunnossa eli elimet siellä missä pitääkin, lapsivettä normaali määrä. Istukka ylhäällä etuseinämässä. Lasketun ajan aikaistamista kätilö mietti, kun pikkuinen oli tässäkin ultrassa jopa viisi päivää edellä viikkoihin nähden. Ei kuitenkaan ollut mikään järkäle ollenkaan, samankokoinen kuin isoveljensä oli samoja aikoja. Kovin oli oudossa asennossa, hienoa sivuprofiilikuvaa emme hänestä saaneet, mutta sitäkin hienommat kasvokuvat. Jalkojaan oikoi urakalla, kätilö ihasteli hohtavia reisiluita. Huomioni kiinnittyi kuitenkin reisiluun vieressä olevaan ulokkeeseen. Kysäisin sitten, mahtaako kätilö nähdä vauvan sukupuolta ja hän helpottuneena tokaisi että hyvä kun kysyttiin, sillä tutkaillessaan reisiluuta hänellä oli vaikeuksia saada pidettyä pippeli piilossa meiltä. Luuli ilmeisesti, ettemme halua tietää sukupuolta. Ja pippelihän siellä reisiluun vieressä pilkotti, selkeässä sivuprofiilissa. Kyllä kumma on, jos muuksi muuttuu, mutta syntyessä sen sitten lopulta näkee. :)

Voi tätä onnen määrää, näin sen pitääkin mennä. <3 


Voi pojat <3

8 kommenttia:

  1. Aaw, onnea poikalupauksesta! <3

    VastaaPoista
  2. Voih! Onnea vielä täälläkin ♥

    VastaaPoista
  3. Ihana kuva ja kiva kuulla että kaikki on ok =)))) ♡

    VastaaPoista
  4. Voi kun ihanaa! Voiko olla, että "varmasti en hanki toista lasta" -tyypille on tulossa vauvakuume! (Vaikka Ukkeli vielä onkin ihan vauva) :D

    VastaaPoista