lauantai 15. helmikuuta 2014

Lyhyet kuulumiset "kiireen" keskeltä

Mulla on ollut palava halu kirjoitella tänne lähes päivittäin, mutta en ole yksinkertaisesti ehtinyt istahtaa tähä koneen äärelle näpyttelemään. Puhelimella postailun koen kamalan hankalaksi.

Meille kuuluu ihan hyvää. Hermot ovat olleet kireällä itse kullakin. Alkaa tosissaan näkymään arjessa jo se, että ristikkäiset työvuorot Teemun kanssa ja siitä syntyvä väsymys tekevät tehtävänsä. Olemme olleet kamalan kiukkuisia. Aina kun nähdään, valitetaan kasaantuneista kotitöistä, liikahtamattomista muuttolaatikoista, sotkuisuudesta ja väsymyksestä.

Tavarat ovat hakeutuneet hitaasti paikoilleen. Töistä kun pääsen, haen Laurin ja teen pakolliset kotityöt mitä vain pystyn tekemään. Nyt kun asutaan kolmessa kerroksessa, ei todellakaan ole helppoa taaperon kanssa. Keskikerroksessa ei ole vessaa. Kodinhoitotilat ja saunatilat ovat kellarikerroksessa. Nyt kun tavarat eivät ole vielä paikoillaan, on hyvin vaikeaa saada kaksin pienen lapsen kanssa tehdyksi yhtään mitään kotitöitä. Nyt viikonloppuna olisikin tarkoitus laittaa tämä huusholli kuntoon kunnolla. Jatkossa, kun tavarat ja asiat lutviutuvat kohdillen, toimiminen helpottuu.  Kieltämättä osui muutto aika huonoon saumaan, kun harjoitteluni ja siitä johtuvat Teemun työvuorojärjestelyt ovat käynnissä. Stressiä lisää tulevana viikonloppuna järjestettävät Laurin synttärit.



Keittiössä alkaa olla tavarat kohdillaan. Meidän makuuhuoneissa on taas aivan järkyttävä savotta edessä. Vaatteet ovat vieläkin pusseissa/laatikoissa, sikin sokin ympäri huonetta. 

Mun työharjoittelua on jäljellä täydet kaksi viikkoa ja pari päivää päälle. Sitten jää tämä hankalahko elämänvaihe taakse hetkeksi. Minulla alkaa tosin koulussa käyminen, mutta koulupäiviä on viikossa keskimäärin kaksi, joskus satunnaisesti kolme. Loppukeväästä olisi sitten toinen, puolet lyhyempi harjoittelujakso, tosin paikasta ei ole vielä tietoa. Silloin uskon järjestelyisen menevät helpommin, kun koti on valmiimpi. :)

Laurille kuuluu vain hyvää. Eilen ilmeisesti puhkesi 8. hammas. Huimaa! Vastahan tuo oli pieni hampaaton poikanen. ;) 

Sekavaa sekavaa settiä. Toivon ja haluan jatkossa päivitellä tänne vähän useammin, harjoittelun jälkeen sitten viimeistään. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti